Historiikki

Saatteeksi

Yhdistykset tekevät usein historiikin täytettyään tasavuosia. Näin on tehnyt myös Lounais-Suomen Puutarhayhdistys, useitakin kertoja. Täytettyään 100 vuotta halusi yhdistys päivittää historiansa ja antoi
sen tehtävän allekirjoittaneelle. Työn alkaessa vuoden 2010 alkupuolella oli tarkoitus saada valmista jo saman vuoden syksyllä, mutta muut juhlavuoden tapahtumat vaativat ennakoitua enemmän huomiota ja pirstaleisen tiedon kokoaminen oli oletettua työläämpää ja niin aikaraja siirrettiin lähitulevaisuuteen.

Tutustuessani aikaisempiin historiikkeihin totesin melko
pian, että niitä ei oltu työstetty juuri lainkaan, vaan asioita oli vain
luetteloitu aikajärjestyksessä. Viimeisessä eli 75-vuotishistoriikissa oli
Puutarhayhdistyksen toimia jonkin verran jaoteltu, mm. jaostoista ja vuoden 1970 jälkeen järjestetyistä puutarhanäyttelyistä sekä puutarha-alan eri sektorien kehityksestä oli omat osionsa. Siinäkään yhdistyksen toiminnan merkitystä ei juurikaan analysoitu. Allekirjoittanut on pyrkinyt kuvaamaan L-S Puutarhayhdistyksen eri toimintoja analysoimalla ja arvottamalla, mikä on osaltaan hidastanut työn etenemistä.

Työn ollessa lopuillaan Puutarhayhdistyksen hallitus päätti
laittaa uusitun historiikin nettiin kotisivuille. Tarkoituksena on, että
asiasta kiinnostuneet tutustuvat siihen ja tarvittaessa kommentoivat.
Aikaansaannos on yhden ihmisen näkemys asioista ja kommentit voisivat tuoda muitakin näkökantoja, joilla yhdistyksen historiikkia voi monipuolistaa. Allekirjoittanut on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa vuodesta 1971, joten sitä ennen tapahtuneista asioista olen saanut vain toisen käden tietoa, jonka tulkinta on voinut olla puutteellista. Allekirjoittanut ei voi myöskään tietää kaikkien vuoden 1971 jälkeen tapahtuneiden tapahtumien taustoja ja tulkinnat
niistä ovat muilla mukana olleilla ainakin vähän erilaisia.

Allekirjoittanut lupaa ottaa huomioon kaiken historiikista
saamansa palautteen päivittäessään kotisivuilla olevaa historiikkia.
Todennäköisesti Puutarhayhdistys päättää jossain vaiheessa tehdä historiikista painetun version. Se voisi tapahtua vuonna 2012 pidettävän seuraavan Puutarhan Kevät –näyttelyn yhteydessä, kun silloin todennäköisesti päivän valon näkee myös Turun puutarhanäyttelyistä kertova teos. Yhdistyksen jäsenet ja muutkin lukijat voivat rikastuttaa historiikkia myös kuvamateriaalia lainaamalla. Puutarhayhdistyksellä on yllättävän vähän kuvia toiminnastaan ja muusta paikalliseen puutarhakulttuuria kuvaavista asioista ja tapahtumista ennen
vuosituhannen vaihdetta. Ja muutenkin, lisähän ei ole pahasta muuta kuin selkäsaunassa ja tien jaossa!

Historiikin koostanut

Juhani Piirainen

Yhteystiedot: puh. 0440 828 862, e-mail juhani.piirainen(at)gmail.com


Lounais-Suomen Puutarhayhdistys ajan saatossa

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys perustettiin 1910 keisarilliseen Suomeen, missä oli jo kaupallista puutarhakasvien viljelyä
kasvavan työväestön ja virkamieskunnan tarpeisiin. Näiden puutarhaviljelijäin edustajiksi oli jo syntynyt maahamme paikallisia puutarhajärjestöjä. Turun seudulla suomenkieliset viljelijät saivat oman järjestön 15 vuotta myöhemmin kuin Tampereen, Jyväskylän ja Oulun alueiden viljelijät, koska Turun alueella toimi jo ruotsinkielinen järjestö ja 1800-luvun lopulla valtaosa viljelijöistä oli ruotsinkielisiä.

 

Yhdistyksen jäsenistö

Aivan alussa merkittävin osa jäsenistä oli ruotsinkielisten
viljelmien palkkaamia puutarhureita tai muita puutarhaviljelyn esimiehiä, koska suomenkielisillä pienviljelmillä ei ollut vielä kykyä omaehtoiseen järjestymiseen. Laitospuutarhureita tuli mukaan, kun puutarhoja perustettiin 1920-luvulta alkaen tuottamaan terveellistä ravintoa parantoloille ja sairaaloille. Vähän myöhemmin alkoivat kaupunkien ja seurakuntien puutarhat tuottamaan koristekasveja julkiseen vihreytykseen, joka toi lisää puutarha-alan ammattilaisia jäseniksi. Virkamiespuutarhureiden määrä alkoi lisääntyä Toisen
maailmansodan jälkeen, kun puutarha-alan koulutus, tutkimus ja neuvonta kasvoivat, mutta silti yhdistyksen jäsenistön suurimman ryhmän muodostivat lähes koko 1900-luvun ajan itsenäiset puutarhaviljelijät.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys pyrki alussa edistämään myös
harrastusluonteista tai kotitarveviljelyä, mutta muuttui nopeasti
ammattiviljelijäin järjestöksi. Alussa valtaosa jäsenistä viljeli avomaalla
vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Pian alkoi kuitenkin katteenalainen viljely lisääntyä. Ensin rakennettiin lavoja, joiden tekoon haettiin oppia jopa ulkomailta. Vähitellen opittiin rakentamaan myös lasikatteisia kasvihuoneita. Samaan aikaan alkoi avomaanvihannesten viljely levitä klassista puutarhaa laajemmin pelloille, jolloin kyseiset viljelijät hakeutuivat pääasiassa maanviljelys- ja pienviljelyseuroihin. Toisen maailmansodan aikoihin kasvihuoneviljelijät muodostivat Puutarhayhdistyksen jäsenistön suurimman ryhmän.

Muita kuin puutarhaviljelijöitä ja heidän perheenjäseniään yhdistykseen liittyi alussa vähän. Vuonna 1950 L-S Puutarhayhdistyksen silloinen puheenjohtaja K.J. Siivonen teki
40-vuotiskatsauksen, missä hän mm. antoi tietoja jäsenistön kehittymisestä. Jäseniä oli eri vuosikymmenillä seuraavasti:

v. 1910                39 henkeä

v. 1920                42 henkeä

v. 1930              127 henkeä

v. 1950              208 henkeä.

Hän myös ilmoitti itsellisten eli yrittäjäviljelijäin suhteelliset osuudet eri vuosien jäsenistössä: v. 1930 itsellisiä oli 52 % ja v. 1950 75,5 %. Tämän jälkeen viljelijäin suhteellinen osuus alkoi laskea ja vaikka heidän osuuttaan ei enää laskettu, niin laskun voi arvioida kiihtyneen
60- ja 70-lukujen aikana eikä uusia viljelijöitä tullut enää mukaan
1980-luvulla kuin muutama.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys oli muita paikallisyhdistyksiä kauemmin puutarhaviljelijäin järjestö, koska Turun seudulla on muuta maata enemmän puutarhaviljelmiä. Viljelijäjäsenten määrä alkoi kuitenkin laskea jo 1960-luvulla, kun valtakunnalliset toimialajärjestöt
kuten Kauppapuutarhaliitto ja Hedelmän- ja marjanviljelijäin Liitto alkoivat tehostaa toimintaansa perustamalla piiriorganisaatioita ja 1980-luvulla tuotekohtaisia kerhoja tai jaostoja. Kun viheralan ihmisten järjestäytyminenkin suuntautui pääasiassa valtakunnallisiin erikoisliittoihin, alkoi Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen toiminta vääjäämättä laantua.

Puutarhayhdistyksellä oli edessä joko toiminnan alasajo tai
uusien jäsenryhmien etsiminen. Ratkaisu olikin aika lähellä, sillä alueelle oli perustettu vuonna 1985 puutarhaharrastajain yhdistys, Turun Seudun Viherpeukalot. Melko kivuttoman neuvottelun jälkeen Viherpeukalot liitettiin vuonna 2002 osaksi Lounais-Suomen Puutarhayhdistystä. Molemmat järjestöt hyötyivät fuusiosta, sillä Viherpeukalotkin kaipasivat uutta vetoapua puutarha-alan
ammattilaisilta. Tämän jälkeen yhdistykseen on liittynyt myös viheralan
ammattilaisia, koska yhdistys tarjoaa heille kosketuspinnan potentiaaliseen asiakaskuntaan eli puutarhaharrastajiin.

Muutama vuosi myöhemmin yhdistys alkoi järjestää iherammattilaisille kursseja ja yhteistapaamisia, jolloin jäseniksi liittyi siihen asti heikosti järjestäytyneitä viheralan yrittäjiä. Järjestäytyneempään toimintaan päästään sen mukaan, miten viheryrittäjät osaavat organisoida
yhteistyötään.

 

Tavoitteet ja toimintamuodot

Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ei ole paljoa muuttunut erustamisajoista, vaikka jäsenistö ja yhteiskunnallinen ympäristö ovat
muuttuneet voimakkaasti. Sääntöihin kirjattiin alun perin jo hyvin laveat tavoitteet eli yhdistyksen tarkoituksena on edistää alueellaan
puutarhakulttuuria monin tavoin. Toiminnan painopiste tämän määritelmän sisällä on vaihdellut sitäkin enemmän.

Ensimmäiset 50 vuotta yhdistys oli melko puhdas ammattiviljelijäin
järjestö. Kun pitkään aikaan ei maassamme ollut valtakunnallisia
puutarhajärjestöjä, otti Lounais-Suomen Puutarhayhdistys joskus kantaa valtakunnallisiin kysymyksiin kuten maahan tuontiin. Pääosa etujen ajamisesta kohdistui paikallisiin asioihin kuten torimyynnin sääntöihin ja valvontaan.

Tärkeällä sijalla oli viljelijäin keskinäinen yhteistoiminta. Aina tulos ei ollut aivan alkuperäisen kuvitelman mukainen. Puutarhatuotteiden jalostaminen säilykkeiksi ja eineksiksi ei toteutunut osuuskuntapohjalta, mutta pyrkimys oli osatekijä Jalostajan synnyssä.
Viljelijäin yhteinen taimisto koettiin tärkeäksi, koska monet jäsenet
viljelijät marjoja ja hedelmiä. Taimisto perustettiinkin, mutta sen omistajiksi ei koskaan saatu viljelijöitä muutamaa enempää ja kokeilu päättyi melko pian. Tuottajien keskinäistä yhteismarkkinointia yhdistys pyrki synnyttämään useankin kerran, ja aina laihoin tuloksin! Jo ensimmäisinä vuosina havaittiin, että Turussa oli useimmilla puutarhatuotteilla muuta maata halvemmat hinnat, mikä johtui yksinkertaisesti alueen suhteellisen suuresta tuotannosta. Viljelijät eivät kuitenkaan keksineet tapaa, millä yhteisyritys olisi voinut toimittaa tuotteita muille paikkakunnille. Aluksi syynä oli markkinoiden heikko logistiikka, kun ei ollut jakotukkuja eikä nopeita kuljetustapoja. 1950-1980 –luvuilla oli parikin yhteisyritystä, mutta viimeinenkin kaatui valtakunnallisen järjestelmän ajauduttua konkurssiin v. 1988.

Muun puutarhakulttuurin edistäminen jäi ensimmäisinä
vuosikymmeninä kaupallisen puutarhaviljelyn jalkoihin, mutta sitä tehtiin kuitenkin. Puutarhanäyttelyitä yhdistys on järjestänyt vuodesta 1935 ja sitä ennenkin auttoi jäseniään esiintymään toisten järjestämissä näyttelyissä. Puutarhanäyttelyissä tuodaan viljelytuotteita esille osin taiteellisin  keinoin, jolloin ne ovat muutakin kuin tuote-esittelytapahtumia. Toisen maailman sodan jälkeen jäsenistöön alkoi tulla myös viheralan ammattilaisia, jolloin toiminnassakin otettiin esille mm. julkisen vihreytyksen edistäminen. Yhdistyksen toiminnassa tapahtui suuri muutos vuonna 2002, kun sen toimintaan otettiin mukaan puutarhaharrastajat, jolloin yhdistys sai kerralla parisataa uutta jäsentä. Sen jälkeen yhdistyksen nimissä on tehty puutarha- ja kulttuurimatkoja, harjoitettu kädentaitoja ja pidetty puutarhan
hoitoon liittyviä valistustilaisuuksia, joita toimintoja oli aiemmin
järjestetty vain satunnaisesti. Jäsenistön laadun muutos vaikutti myös
sääntöihin, joista poistettiin mahdollisuus liittyä yhdistyksen
ainaisjäseneksi, entiset ainaisjäsenet toki säilyttivät statuksensa. Aiemmin yhdistys onnitteli kaikkia tasavuosia täyttäneitä jäseniä, mutta jäsenistön vaihtuvuuden lisääntyessä on onniteltu merkkipäivinä vain järjestötyössä ansioituneita.

 

Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen
alkuajat

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys perustettiin 11.1.1910 Vähäväkisten talossa Puutorin laidalla Turussa. Yhdistyksen perustivat alueen suomenkieliset puutarhaviljelijät ajamaan heidän asioitaan. Alueella oli jo yksi puutarhaviljelijäin etuja ajava yhdistys, mutta se oli ruotsinkielinen, maamme vanhin elossa oleva puutarhajärjestö Aura Trädgårdsvänner. Maamme vanhimmat suomenkieliset puutarhajärjestöt oli perustettu 15 vuotta aikaisemmin Tampereelle ja Jyväskylään ja vähän myöhemmin muutamalle muullekin paikkakunnalle. Miksi turkulaiset tulivat näin ”jälkijunassa”? Ehkä se johtui kielestä: Muualla perustettiin ruotsin- ja suomenkielisten yhteisiä järjestöjä, joiden käyttökielenä oli ruotsinkielisten pienen osuuden vuoksi suomi.

Perustavassa kokouksessa oli läsnä 14 henkilöä, joihin sisältyi yksi pariskunta. Muuten heidän taustoistaan tiedetään hyvin vähän,
mutta jossain aikaisemmassa historiikissa mainitaan, että vain yksi oli
itsellinen viljelijä ja muut olivat palkollisia. Alueen merkittävimmät
puutarhaviljelykset olivat siis ruotsinkieliset kartanot, joiden suomenkieliset pehtorit ja muut etumiehet olivat huomanneet suomenkielisen järjestön tarpeellisuuden. Melko nopeasti asiat muuttuivat eli itselliset viljelijät muodostivat pitkän aikaa yhdistyksen enemmistön.

Kieliasia pulpahtaa muutaman kerran esille yhdistyksen alkuvaiheen aikana. Mm. yhdistys ei halunnut osallistua järjestönä v. 1910 Aura Trädgårdsvännerien järjestämään puutarhanäyttelyyn, mutta ei myöskään estänyt omia jäseniään osallistumasta siihen. Ehkä jotain skismaa osoittaa se, että kerran paheksuttiin, kun V-S
Maanviljelysseura ei antanut avustusta yhdistyksen viljelykilpailua varten, vaikka oli avustanut ruotsinkielisen järjestön puutarhanäyttelyä. Selviä ongelmia kuvaa sekin, että yhdistys valitsi kerran toimikunnan selvittämään tarkemmin määrittelemätöntä kinaa ruotsinkielisen järjestön kanssa.

Toimikuntien valitseminen asioiden hoitoa varten oli alkuaikojen toimintamuoto muutenkin. Niiden kokouksista ei ole säilynyt kirjallisia tietoja, joten monet asiat on tiedossa vain viitteellisesti. Esimerkiksi aivan alussa ehdotettiin viikkokokouksia, joita kutakin varten piti valita oma toimikunta edellisessä kokouksessa. Viikkokokouksien pito ei varmaankaan mennyt aivan niin juohevasti kuin ensin ajateltiin, sillä jo saman vuoden syksyllä alettiin puhua kuukausikokouksista, joihin toimikuntien tuli valmistella esityksiä ja muuta ohjelmaa. Silti väkeä ei saatu kovin kerkeästi liikkeelle, joten päätettiin pyytää jäsenistöltä ehdotuksia ohjelmien suhteen, mm. toivottiin kokouksiin muutakin kuin pelkkiä alustuksia asia-aiheista. Vain yksi nainen teki oman
kirjallisen ehdotuksen ja hänelle lahjoitettiin puutarhakalenteri!

Aivan ensimmäisinä asioina perustettiin paikanvälitystoimisto, jonka tehtävänä oli välittää työvoimaa puutarhaviljelmille. Se sijoitettiin maanviljelystoimistoon. Siementen ostokomitea oli myös
ensimmäisiä asioita. Molemmat jäivät melko lyhytaikaisiksi, sillä
markkinatalous alkoi pelata sitä mukaan, kun viljely koheni, mutta olivat varmaankin aluksi tarpeellisia. Viljelijäin omistama taimisto perustettiin vuonna 1911 tuottamaan jäsenviljelmille mm. marjakasvien ja hedelmäpuiden taimia, mutta se sammui nopeasti. Yhdistys tunsi halua ostaa käyttöönsä liikehuoneiston omaa toimistoa varten, mutta sopivan hintaista ei tuntunut löytyvän. Oma postilaatikko saatiin kuitenkin kahvila Imatran seinään Linnankadun ja Kauppiaskadun kulmaan. Omaa kirjastoakin alettiin perustaa, mutta se lienee toiminut jäsenten kotona, viimeksi sen pitäjänä mainittiin kauppias ja yhdistyksen pitkäaikainen sihteeri Benjamin Lehtonen.

Tuotteiden  markkinointi oli myös heti alussa uuden yhdistyksen mielenkiinnon kohteena. Jo siihen aikaan Varsinais-Suomessa tuotettiin useita puutarhatuotteita yli oman maakunnan tarpeen, jolloin esiintyi ns. polkumyyntiä. Kesto-ongelma olikin, miten osa tuotteista saataisiin markkinoitua muualle maahan, missä hinnat olivat korkeammat. Välittäjät tekivät sitä varmaan jo silloinkin, mutta
ne ottivat kaiken välityshinnan itselleen. Muutamia yrityksiä kyllä tehtiinkin, mutta mitään pysyvää ei saatu aikaan. Toisen aailmansodan jälkeen saatiin vasta pysyvämpiä yhteismyyntiorganisaatioita, mutta nekin joko kaatuivat konkursseihin tai muuntuivat yksityisomisteisiksi tukkuliikkeiksi.

Puutarhayhdistyksen jäsenet viljelivät alkuaikoina monia eri
kasveja. Ehdoton pääpaino oli avomaan tuotannolla, hedelmillä, marjoilla ja vihanneksilla. Lavoja kehiteltiin alkuaikoina ja ensimmäisiä pieniä kasvihuoneitakin rakenneltiin. Eräänä tuotteiden menekkiä lisäävänä ajatuksena esitettiin oman säilyketehtaan rakentamista. Siitä tehtiin aloitteita mm. maanviljelyjärjestöille. Sen seurauksena Turkuun perustettiinkin v. 1935 Jalostaja, joka tosin suuntasi toiminnan pääasiassa muihin kuin puutarhakasveihin. Jäsenistön ammattitaitoa haluttiin lisätä järjestämällä viljelykilpailuja. Ensimmäinen
järjestettiin jo vuonna 1911. Sarjoja oli alun perin kolme eli itselliset,
palkolliset ja harrastajat. Harrastajia ei kuitenkaan ilmaantunut ainakaan riittävästi ja näin kilpailtiin vain kahdessa ammattilaissarjassa. Puutarhanäyttelyissä oli alun perin sama tarkoitus eli ne järjestettiin syksyisin ja viljelijät kilpailivat tuotteillaan. Näyttelyt olivat siis tuote-esittelyjä, jotka palvelivat suoramarkkinointia. Markkinointihan tapahtui joko puutarhalta suoraan, toreilla tai korkeintaan joidenkin lähikauppojen kautta, mihin tuotteet toimitettiin suoraan puutarhalta, sillä tukkukauppa oli vielä kehittymättä.

Tampereen Puutarhaseura oli perustanut 1800-luvun lopulla oman lehden Puutarhan, jota alettiin tilata muillakin alueilla. Myös L-S Puutarhayhdistys suositteli sitä jäsenistölleen, yhteistilauksella v. 1911 saatiin yksi ilmaiskappale yhdistykselle. Myöhemmin kokeiltiin omaa lehteä nimeltään Juuriska, mutta se jäi lyhytaikaiseksi kokeiluksi. Jonkin aikaa lähetettiin yhdistyksen jäsenten ammattiaiheisia kirjoituksia alueen sanomalehtiin, mikä sekin jäi lyhytaikaiseksi kokeiluksi. Puutarhakalenterin ensimmäiset painokset julkaisi Lahden Puutarhaseura. Sekä Puutarhalehti että -kalenteri menivät myöhemmin valtakunnallisen Puutarhaliiton huoleksi, joka julkaisi niitä vuosituhannen vaihteen tienoille asti.

Halpa tapa kehittää viljelijöiden ammattitaitoa oli retkeilyt lähialueen puutarhoihin, joista useimmat olivat myös yhdistyksen jäseniä. Näistä vierailuista ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa, sillä ensimmäisiltä vuosilta on säilynyt pääasiassa vain yleisten kokousten pöytäkirjoja, joissa niihin vain viitataan. Stipendirahasto perustettiin heti toisena toimintavuonna eli 1911. Se mahdollisti mm. erään stipendiaatin matkan Tanskaan oppimaan lämmitettävien
lavojen rakentamista, minkä opin hän sitten välitti muillekin. Alkuaikoina satsattiinkin lavaviljelyn kehittämiseen, sillä lavojen rakentaminen oli mahdollista tehdä omalla työvoimalla ja pääosin oman tilan tuotteista.Kasvihuoneita varten monet saivat pääomia vasta usean vuoden menestyksellisen yrittämisen jälkeen.

Puutarhayhdistyksen toiminnan rahoittaminen vaati monia toimia. Jäsenmaksujen lisäksi tuloja saatiin erilaisista välitystoimista kuten em. työvoiman, siementen ja muiden tarvikkeiden. Myyjäisiä ja lähinnä jäsenistölle suunnattuja tanssiaisia tai juhliakin järjestettiin tulojen saamiseksi. Myyjäiset olivat samalla eräänlainen tuote-esittely ja juhlilla oli myös sosiaalinen merkitys. Erilaisia yhteiskunnallisia avustuksia myös haluttiin saada esim. ulkomaisia opintomatkoja varten.

Vuonna 1910 ei ollut mitään valtakunnallista puutarha-alan järjestöä. Sellaista oltiin kuitenkin luomassa mm. valtakunnallisia  puutarhaviljelijäin kokouksia järjestämällä. Vuonna 1910 sellainen pidettiin Lahdessa, missä oli vähän aikaisemmin perustettu paikallinen puutarhaseura. Siihen kokoukseen yhdistyskin lähetti edustajiansa.
Siellä laadittu valtakunnallisen puutarhaseurain liiton ääntöehdotuskin
hyväksyttiin yhdistyksen hallituksessa, tai kuten sitä silloin nimitettiin,
johtokunnassa. Yritys oli kuitenkin epävakaalla pohjalla, mm. L-S
Puutarhayhdistys erosi siitä alle vuodessa. Pari muutakin turhaa yritystä tehtiin, sillä paikallisyhdistykset eivät olleet yksimielisiä ja ehkä
pelkäsivät sen kahlitsevan omaa päätäntävaltaa. Joka tapauksessa vasta vuonna 1925 onnistuttiin perustamaan pysyvä valtakunnallinen puutarhaliitto, silloiselta nimeltään Puutarhaviljelijäin Liitto.

Eräs valtakunnallinen puutarhajärjestö aloitti kuitenkin toimintansa jo v. 1919. Se oli nykyisen Kauppapuutarhaliiton edeltäjä, joka tosin otti alussa vain henkilöjäseniä. Se oli pitkään eräänlainen herraklubi
eikä se kilpaillut juuri millään lailla paikallisten yhdistysten kanssa. Vasta toisen maailmansodan jälkeen sen toiminta alkoi kehittyä. Sitä ennen se oli muutettu yritysten järjestöksi, siis henkilöjäsenistä luovuttiin. Tärkeintä Kauppapuutarhaliiton toiminnan kannalta oli kuitenkin se, että yhdistys sai tuontisäännöstelyn aikana antaa ehdotuksia maataloushallinnolle, miten kivihiilen, kukkasipulien ym tuontantopanosten lisenssimäärät jaetaan ammattiviljelmien
kesken.

Koska maassa ei ollut valtakunnallisesti toimivia järjestöjä, yhdistys otti myös kantaa valtakunnallis iin asioihin. Tuontia vastaan haluttiin saada suojaa. Vuonna 1911 jo ehdotettiin tullimaksujen nostoa tuotteilla, joita voitiin kasvattaa Suomessa. Suomi kuului silloin Venäjään ja sieltä tapahtuvaa tuontia vastaan ei voitu käyttää tullimaksuja. Suomeen tuli myös kauppiaita Venäjältä, joista osa asettui pysyvästi maahamme. Heidän kanssa oli ilmeisesti jotain kärhämää, sillä asiaa varten valittiin v. 1911 toimikunta. Myöhemmin yhdistys esitti Turun virkamiehille, että kauppahallista olisi poistettava venäläiset kauppiaat ja  paikat tulisi antaa suomalaisille viljelijöille. Asia ei tainnut johtaa mihinkään toimenpiteisiin.

Etujärjestötoiminta

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys oli perustettaessa
muodollisesti aatteellinen järjestö, mutta kun jäsenistön enemmistöksi
muodostui nopeasti itselliset puutarhaviljelijät, tuli toimintaan myös
etujärjestön piirteitä. Varsinaisesti yhdistys ei osallistunut koskaan
työehtoneuvotteluihin, mutta antoi alkuaikoina lausuntoja mm. työajan
pituudesta. 1900-luvun alussa ei ollut ajallisesti määriteltyjä työaikoja eikä
tuntipalkkoja. Vuoden 1917 aikana, kun nämä asiat alkoivat saada uusia muotoja,
yhdistys kannatti 10-tuntista työpäivää.

Puutarhayhdistys ei myöskään osallistunut koskaan
sopimusviljelyn ehtoja koskeviin neuvotteluihin, mutta oli tukemassa monia
viljelijäin tuloa turvaavia toimintoja. Jo heti vuonna 1910 aloitettiin
keskustelut viljelijäomisteisen osto- ja myyntiliikkeen perustamisesta. Tämän
jälkeen asia oli ”tapetilla” useankin kerran aina 1960-luvulle asti. 1940-luvun
lopulla haettiin esikuvia muista Pohjoismaista ja Hollannista, missä
tuottajajärjestöt olivat jo konkreettisella pohjalla. Puutarhaliitto ja sen
ruotsinkielinen sisarjärjestö asettivat v. 1949 toimikunnan valtakunnallisen
tuottajajärjestön luomista varten. Sellaista ei syntynyt, mutta saman vuoden
syksyllä perustettiin Turkuun maamme ensimmäinen puutarhatuottajaliike. Turussa
kokeiltiin myös erilaista tuotteiden markkinointitapaa, kun pidettiin
ensimmäinen hedelmähuutokauppa
24.10.1950, mikä ehkä jäi myös viimeiseksi.

Turun tuottajaliike pysyi pystyssä vain kaksi vuotta ennen,
kuin ajautui konkurssiin. Uusi tuottajaliike perustettiin Turkuun 1963, mikä
toimi itsenäisenä myös kaksi vuotta ennen, kuin fuusioitiin valtakunnalliseen
Puutarhakuntaan. Puutarhakunnan ympärille kerättiin 1980-luvun lopulla useimmat
maamme puutarhatuottajaliikkeistä, mutta näin saatiin aikaiseksi vain
lopullinen konkurssi v. 1988. Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksellä oli näiden
yhteismyyntijärjestöjen perustamisessa merkittävä rooli, sillä sen piirissä
viljelijät saivat kasattua riittävästi yhteistä tahtotilaa. Vaikka
yhteismyyntiorganisaatiot eivät menestyneet, muokkasivat ne markkinakenttää
suotuisalla tavalla, jo yksin markkinointiin pystyvän henkilökunnan koulutus ja
työssä oppiminen oli hyödyllistä.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys pyrki löytämään jäsentensä
viljelemille tuotteille uusia markkinoita toisellakin tavalla. Yhdistyksen
parissa aloitettiin 1930-luvun alkupuolella ajaa viljelijäomisteisen
säilyketehtaan perustamista. Aikaisemmin säilykkeitä olivat valmistaneet
yksittäiset viljelmät, 1800-luvulta alkaen eräs merkittävimpiä oli Tuorlan  kartano Piikkiössä. Laajapohjainen jalostaja
saatiinkin aikaiseksi, kun Jalostaja perustettiin 1935. Puutarhayhdistys
merkitsi itselleen Jalostajan osakkeita, mutta 1950-luvulla Jalostajan osti
Huhtamäki osaksi isoa yritysrypästä. Huhtamäen lopetettua tuotejalostuksen
Jalostajan tuotemerkin haltijaksi tuli Lundenin perheyritys, joka jatkaa mm.
tunnetun hernekeiton valmistusta.

Puutarhaviljelijäin etujen ajamista palvelivat monet
kannanotot, joita yhdistys esitti lähinnä viranomaisille. Alussa yhdistys otti
kantaa moniin valtakunnallisiin kysymyksiin, koska sitä varten ei ollut vielä
valtakunnallisia järjestöjä. Tuontilupien rajoittamiset ja tullimaksujen
korottamiset olivat yhdistyksen toivomuslistalla moneenkin otteeseen.

Torimyynnin järjestelyihinkin Puutarhayhdistys on puuttunut
muutaman kerran ensimmäisten 50 vuoden aikanaan. Myös oikeudenmukaisen
verotuksen puolesta otettiin kantaa sotien jälkeen, kun arvioverotus kohteli
puutarhaviljelijöitä eriarvoisella tavalla paikallisten virkailijoiden taholta.
Tämä ongelma poistui 1960-luvulla, kun verotus muutettiin kirjanpitoon
perustuvaksi.


Näyttelyt ja muu menekinedistäminen

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys oli kaupallisten viljelijäin
järjestö yli 50 vuotta ja sen jälkeenkin Suomessa viljeltyjen
puutarhatuotteiden menekin edistäminen on ollut osa yhdistyksen
puutarhakulttuurin edistämistoimia. Yhdistyksen alkuaikoina ei ollut varoja
käytettävissä mihinkään näyttäviin tapahtumiin tai kampanjoihin, joten silloin
tyydyttiin lähinnä erilaisiin myyjäisiin, joista samalla saatiin myös tuloja
muuhun järjestötoimintaan ja menekinedistämiseen.

Maatalousnäyttelyt

Yhdistys toi jäsentensä tuotteita esille myös toisten
järjestämissä näyttelyissä. Ensimmäiseksi Lounais-Suomen Puutarhayhdistys
osallistui v. 1913 Lounais-Suomen Maanviljelysseuran maatalousnäyttelyyn.
Seuraavalla vuosikymmenellä yhdistys osallistui Tampereen maatalousnäyttelyyn
ja 1930-luvulla yhdistys auttoi halukkaita jäseniään osallistumaan Viipurin
maatalousnäyttelyyn.

Tämän jälkeen osallistuminen maatalousnäyttelyihin jäi
vähiin. Esiintymiset maatalousnäyttelyissä alkoivat uudelleen 70-luvulla, kun
yhdistyksen jaosto L-S Puutarhanuoret teki Farma-maatalousnäyttelyihin oman myyntitorinsa.
Viimeinen Farma-maatalousnäyttely pidettiin vuonna 1986, mihin Puutarhan Kevät
–näyttelyissä yhteistyönsä aloittaneet alueen puutarhajärjestöt rakensivat niin
näyttävän osaston, että se noteerattiin kävijäkyselyssä ensimmäisen ja ehkä
myös viimeisen kerran eräänä syynä tulla maatalousnäyttelyyn.

Kolmas esiintymisjakso maatalousnäyttelyissä tapahtui
1990-luvun alkupuolelta alkaen Oripäässä joka toinen vuosi järjestettävissä
Okra-näyttelyissä, missä oli puutarhatuotteet esillä ensin Kotimaiset Kasvikset
ry:n rahoittamina ja sitten paikallisen mainosrahaston ja Kauppapuutarhaliiton
V-S piirin voimin. Viherpeukalot tulivat rulettinsa kanssa mukaan 1990-luvun
lopulla ja osallistuivat neljä viimeistä kertaa vv. 2002-2008 Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksen jaostona. Kiinnostus Okraa kohtaan väheni, kun
puutarhajärjestöt eivät enää saaneet ilmaista osastoa vuoden 2004 jälkeen ja
Viherpeukaloiden rulettituotto meni lähes kokonaan osaston kuluihin.

Yhdistyksen omat
puutarhanäyttelyt

Ensimmäisen oman näyttelynsä Lounais-Suomen Puutarhayhdistys
järjesti vuonna 1917, kun se esitteli jäsentensä viljelemiä siemeniä. Todennäköisesti
jotkut puutarhaviljelmät kasvattivat 1900-luvun alussa siemeniä myös myyntiin,
sillä niiden saatavuus kaupoista oli vähäistä. Ehkäpä siemeniä myös myytiin
näyttelyssä. Vaikka esillä oli 41 siemenerää, näyttely ei varmaankaan ollut
kovin mittava.

Aura Trädgårdsvänner pyysi vuonna 1928 yhdistystä mukaan
järjestämään yhteistä puutarhanäyttelyä, mutta siihen ei haluttu mennä. Ehkä
oli alemmuuden tunnetta tai kieliriidat olivat vielä muistissa. Ensimmäiseksi
omaksi näyttelyksi suunniteltu puutarhanäyttely v. 1932 ei toteutunut, kun
kustannusarvio näytti selvää tappiota.

Ennen omia puutarhanäyttelyitä yhdistys osallistui v. 1929
valtakunnalliseen puutarhanäyttelyyn Helsingissä, mutta sieltä kokemukset
olivat huonot: Näyttely jakoi palkintoja vain koko yhdistyksen osastolle eikä
niillä olleille viljelijäin yksittäisille tuotteille. ”Kaupallisuutta ei ollut
huomioitu lainkaan”, kommentoivat tuotelaatuun panostaneet turkulaiset
viljelijät. Helsingissä järjestettyihin valtakunnallisiin näyttelyihin L-S
Puutarhayhdistys osallistui 1980-luvulla pari kertaa Ruukkukasvikerhon
yhteisosaston muodossa.

Yhdistyksen oma puutarhanäyttely toteutui ensimmäisen kerran
vuonna 1935, kun yhdistys järjesti syksyllä 25-vuotisjuhlanäyttelyn Hamburger
Börsin puutarhassa. Siinä oli erikoista se, että yksittäiset tuotteet
kilpailivat keskenään, jolloin esim. kaikki tomaatit ja omenat asetettiin
samankokoisina erinä rinnakkain. Tuotteet arvosteltiin nimettöminä.
Palkinnoiksi jaettiin mm. 25 yhdistyksen lyöttämää hopeamitalia.

Seuraavaksi suunniteltu 30-vuotisjuhlanäyttely jäi pitämättä
sodan vuoksi. Sotien jälkeen alkanut uusien puutarhaviljelmien perustaminen ja
taloudellinen aktiviteetti näkyi mm siinä, että seuraava oma
puutarhanäyttely,  ”Puutarhanäyttely
Turku 1946”, pidettiin Gillesgårdenin huoneustossa parin vuoden kuluttua sodan
loppumisesta. Sen sijaan Helsingissä pidettyyn 7. pohjoismaiseen
puutarhanäyttelyyn v.1949 ei osallistuttu, kun siellä eivät erilliset tuotteet
kilpailleet, vaan palkinnot jaettiin osastokokonaisuuksille.

Kolmas L-S Puutarhayhdistyksen järjestämä puutarhanäyttely
pidettiin 28.4-1.5.1950 Turun taidemuseossa yhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttelynä.
Ajankohdasta johtuen esillä oli eniten kukkia, mikä kuvasti yhdistyksen
jäsenten tuotannon pääpainon siirtyneen kasvihuoneviljelyyn. Näyttelyssä oli
ehkä otettu mallia Aura Trädgårdsvännereiltä, jotka olivat pitäneet pari kertaa
taidemuseossa omia kevätnäyttelyitään.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen neljäs ja viimeinen oma
ja yksin toteutettu puutarhanäyttely järjestettiin vuonna 1960 Turun
Konserttitalossa syksyllä 1960. Näyttelypaikka tarjosi aiempia suuremmat tilat
tuotteille ja yleisöluennoille. Tämän jälkeen konserttitalo, joka oli
rakennettu 1950-luvulla Turun ystävyyskaupungin Göteborgin tuella, olikin 20
vuotta turkulaisten näyttelytilana. Näyttelyn tuottokin oli hyvä. Näyttelyn
yhteydessä juhlittiin yhdistyksen 50-vuotista taivalta.

Turku Kukkii
–näyttelyt

Järjestökentässä tapahtui sotien jälkeen nopea muutos, kun
toimialajärjestöt lisäsivät piiriorganisaatioita perustamalla alueellisia
toimintoja ja vetivät siten puoleensa ammattiviljelijöitä. Koska Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksen jäsenistö oli muuttunut kasvihuoneviljelypainotteiseksi,
Kauppapuutarhaliiton Varsinais-Suomen piirin synty alkoi vähentää
aktiivijäsenten määrää Puutarhayhdistyksessä. Tämä näkyi myös
puutarhanäyttelyiden järjestämisessä niin, että seuraavat näyttelyt järjestivät
yhteisvastuullisesti Puutarhayhdistys ja Kauppapuutarhaliiton piiri.

Näyttelymenestys Konserttitalolla jatkui vuosina 1965 ja
1970. Vuonna 1965 10 000 kävijää tuottivat hyvän voiton ja vielä paremmin
kävi vuonna 1970, joka oli samalla Puutarhayhdistyksen juhlanäyttely ja mihin
tutustui ennätykselliset 19 000 kävijää.

Vuonna 1970 pidetty näyttely sai nimekseen Turku Kukkii 70,
mitä nimikäytäntöä sitten jatkettiin kahdessa seuraavassa näyttelyssä. Uutta
aikaa osoitti myös se, että näyttely sai vuonna 1976 oman logonsa, jota
painettiin kirjelomakkeisiin ja kirjekuoriin sekä käytettiin ulkomainoksissa.
Vuoden 1976 näyttelyä siirrettiin vuodella, kun Helsingissä oli v. 1975
Puutarhaliiton 50-vuotisjuhlanäyttely.

Vaikka Turku Kukkii –näyttelyt olivat näyttäviä ja ohjelma
monipuolista, alkoi syksyisten sadonkorjuuajan näyttelyiden aika olla ohi, kun
uuden ajan markkinointi toi yhä suurempien markettien ja puutarhamyymälöiden
tiskeille kaikkia mahdollisia puutarhatuotteita. Erilaisten yleisötapahtumien
nopea lisääntyminenkin vähensi kiinnostusta puutarhatuotteiden katseluun.
Vuonna Turku Kukkii 76 –näyttelyyn tutustui enää 13 000 kävijää ja Turku
Kukkii 80 –näyttelyyn vain 10 000. Samaan aikaan kustannustaso alkoi
nousta, kun yhä mittavampien rakenteiden pystyttämiseen tarvittiin
ammattimiehiä, joten puutarhanäyttelyille Turussa oli keksittävä uusi
lähtökohta.

Puutarhan Kevät
–näyttelyt järjestöjen yhteistyöllä

Uusi ratkaisu löytyikin melko nopeasti. Suomen vanhin
puutarhajärjestö, turkulainen Aura Trädgårdsvänner, täytti 100 vuotta vuonna
1982 ja halusi juhlistaa vuottansa puutarhanäyttelyllä. Koska ruotsinkielisen
järjestön jäsenistöön kuului puutarha-alan ammattilaisia vain kourallinen,
halusi järjestö koota juhlavuoden näyttelynsä taakse muutkin turkulaiset puutarha-alan
järjestöt. Aura Trädgårdsvännerien puheenjohtajalla oli myös uusi ajatus
tulevasta puutarhanäyttelystä: Koska puutarhaharrastus oli kasvanut ripeästi,
tulisi tälle joukolle järjestää keväällä tapahtuma, joka palvelee
puutarhaharrastuksen tarpeita.

Lyhyen neuvottelun jälkeen neljä puutarhajärjestöä eli Aura
Trädgårdsvänner, Lounais-Suomen Puutarhayhdistys sekä Kauppapuutarhaliiton ja
Suomen Kukkakauppiasliiton V-S piirit sopivat järjestävänsä Puutarhan Kevät 82
–nimen saaneen näyttelyn 2-4.4.1982 Impivaaran jalkapallohallissa. Näyttelyn
tuotosta kullekin järjestölle korvattiin jäsenten talkootunnit ja loppu
jaettiin neljään tasasuureen osaan. Näyttelyn järjestämistöihin kuului
järjestöille uusia alueita, mm. halliin rakennettiin kahvila ja lounasruokala,
mistä sai myös kasvisruokaa. Puutarhan Kevät oli heti menestys, kun kävijöitä
oli n. 20 000.

Ensimmäisessä Puutarhan Kevät –näyttelyssä satsattiin
kotimaisen puutarhatuotannon esittelyyn, joten ulkomaisia viljelytuotteita ei
hyväksytty myyntiin. Myös kaikki ei-puutarha-alaan kuuluvat tuotteet karsittiin
näyttelyasettajiksi haluavilta pois, mm kirjanmyyjät saivat esitellä vain
puutarha-alan kirjoja. Vaikka keväisessä, suuressa näyttelyssä on pääpaino
messuluonteisilla osastoilla, haluttiin tuote-esittelyistä pitää kiinni. Mitään
virallista kilpailua puutarhatuoteosastojen kesken ei pidetty, mutta parhaat
osastot ja tuotteet kuitenkin arvosteltiin yleisluonteisesti ja palkittiin.

Koska palaute ja taloudellinen tulos olivat hyvät,
päätettiin yhteistä näyttelytoimintaa jatkaa heti kahden vuoden päästä. Näin
järjestettiin Puutarhan Kevät 84 –näyttely, nyt vähän tilavammassa Impivaaran
jäähallissa. Näytteilleasettajia saatiin myös ulkomailta: Ruotsista,
Englannista ja Hollannista. Ohjelma oli monipuolista: esitelmiä oli 24, joka
päivä ”kukat ja elämä” –show sekä Kukkakauppiasliiton piirin avoimet
kukkasidontakilpailut. Kävijämääräkin oli lähes 30 000.

Vaikka menestys Puutarhan Kevät –näyttelyissä oli hyvä,
alkoi järjestöväkeä vaivata näyttelyväsymys. Niinpä seuraavaa näyttelyä
saatiinkin odottaa neljä vuotta ja Puutarhan Kevät 88 –näyttely pidettiinkin
sitten suurimmalla mahdollisella areenalla eli Turun Messukeskuksessa. Messut
vuokrasi hallit ja muut tilat puutarhajärjestöille, joille mittavat tilat
antoivat mahdollisuuden toteuttaa siihen asti upeimman puutarhanäyttelyn
Suomessa. Kävijämääräkin nousi ennätyksellisesti yli 30 000. Samalla
kaavalla toteutettu Puutarhan Kevät 92 –näyttely oli eräänlainen taitekohta,
silloin saavutettiin toistaiseksi suurin yleisömenestys Turun alueen
puutarhanäyttelyissä  37 000 kävijän
määrällä.

Menestyksen jälkeen alkoivat ongelmat. Turun Messukeskus ei
halunnut vuokrata enää tiloja entisellä hintatasolla, vaan esitti tuntuvaa
korotusta vuokraan. Yksimielisyyteen ei päästy ja Messukeskus järjesti omat
puutarhamessut vuosina 1994 ja 1996, mutta ne olivat melkoinen pettymys. Vuonna
1995 oli Helsingissä iso kevätnäyttely, minkä vuoksi turkulaiset
puutarhajärjestöt halusivat kokeilla jälleen syksynäyttelyä runsaine vihannes-
ja hedelmäsatoineen. Suomi oli liittynyt juuri EU:n jäseneksi ja kotimainen
tuotanto eli pelon vallassa ja siksi haluttiin tehdä kunnollinen
puutarhatuote-esittely. Puutarhan Syksy 95 oli upea ja ohjelma rikas, mutta
ainakaan vielä ei ollut aika kypsä laajalle tuote-esittelylle ja näyttelyn
tulos ei antanut katetta talkootyölle.

Puutarhan Kevät
-messut

Sekä järjestöt että Messukeskus olivat saaneet oppia, kuinka
ei tehdä taloudellisesti menestyvää puutarhanäyttelyä/-messuja. Niinpä molemmin
puolin oli halua löytää hedelmällinen yhteistyö. Järjestöjen Puutarhan Kevät
–organisaatio ja Messukeskus sopivat ehdot, millä järjestetään seuraavat kolme
Puutarhan Kevät –näyttelyä/messua kahden vuoden välein. Messukeskus oli
tapahtuman järjestäjä, joka tilitti järjestöille osan pääsylippu- ja
paikanvuokratuloista ja sai sen vastapainoksi näyttävän yleiskoristelun,
puutarha-alan tuotteita, viljelijäosastoja, puutarhaneuvontaa ja hyvän
ohjelmatarjonnan. Tapahtuman nimi esiintyy tämän jälkeen kahdessa muodossa eli
Turun Messu- ja Kongressikeskus puhuu puutarhamessuista ja puutarhajärjestöt
historiallisista syistä puutarhanäyttelyistä.

Ensimmäinen uuden kaavan mukainen Puutarhan Kevät
–näyttely/-messut järjestettiin vuoden 1998 keväällä. Näyttelyn taso oli
jälleen erinomainen ja kävijämääräkin oli hyvä, lähes 30 000, vaikka
Messukeskuksen perimä pääsymaksu olikin huomattavasti järjestöjen tasoa
korkeampi. Taloudellinen tulos oli kaikille osapuolille hyvä. Sen jälkeen
kävijämäärät alkoivat laskea ja vuonna 2008 jäätiin jo 20 000 kävijän
alapuolelle, eikä kävijämäärä paljoa parantunut vuonna 2010.

Puutarhan Kevät –näyttelyjä on järjestöjen puolelta hoitanut
näyttelytoimikunta, johon kukin neljä järjestöä ovat nimenneet kaksi henkilöä.
Toimikunta on nimittänyt työvaliokunnan ja vastuuhenkilöt. Yleiskoristelun
suunnittelusta on aina vastannut näyttelypäällikkö, joka on tullut Aura
Trädgårdsvännerien parista. Lähes kaikki muut toiminnot on hoidettu L-S
Puutarhayhdistyksen jäsenten voimin, mm. näyttelylle sisältöä antavat neuvonta
ja ohjelma sekä järjestöille tuloa tuottavat arpajaiset ja ruletti ovat olleet
yhdistyksen vastuulla.

Puutarhan Kevät 2010 oli myös Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksen juhlanäyttely, kun yhdistys täytti 100 vuotta. Yhdistys
olikin panostanut paljon näyttelyyn. Normaalin ohjelmatarjonnan lisäksi
Puutarhayhdistys järjesti oman ohjelman teemalla ”Terveellisiä nautintoja”,
missä yhdistyksen jäsenet kertoivat, miten kasvikset ovat terveellistä
ravintoa, miten kaunis ympäristö vähentää stressiä ja miten terveellistä on puutarhaharrastus.
Sketsit sitoi yhteen laulu- ja nauruyhtye Carmeninae. Yhdistys laati myös
näyttelyn A-halliin erityisesti lapsiperheille sopivan perhospolun.

Puutarhan Kevät –näyttelyn on joka tapauksessa taas
etsittävä uusi ilme, sillä hyväkään esitys ei riitä, jos se toistuu
samankaltaisena kahden vuoden välein. Tiheästi järjestetyt näyttelyt ovat myös
suuri rasitus järjestöille, joiden talkoolaisten tarmo alkaa vähetä iän
kasvaessa, kun nuoria ei ole ilmaantunut vastaavasti tilalle. Puutarhayhdistys on
etsinyt ”työvoimapulaan” apua ottamalla neuvontaosastolleen muitakin järjestöjä
2000-luvun alkupuolelta alkaen, mistä syystä yhdistyksen ständille ovat
rakentaneet omat esittelynsä Suomen Ruususeuran ja Dendrologian seuran Turun
osastot ja neuvontaan ovat muuten osallistuneet mm. arboristit ja muut
viheralan ammattilaiset.

Ruokamessuilla

Erilaisia ruokaan liittyviä messutapahtumia on Suomessa
järjestetty 1980-luvulta lähtien. Turkuun ne tulivat 1990-luvun alkupuolella,
kun EU-jäsenyys alkoi varmistua. Farma Ruokamessuilla oli esillä sekä
yleiskoristelussa, että järjestöjen yhteisosastoilla myös kasviksia, mutta
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys osallistui Farman ruokamessuille omalla
osastollaan vain kerran eli vuonna 2000 esittelemällä omaa 90-vuotista taivalta.
Yhdistyksen osastolla oli esillä vanhoja puutarhatarvikkeita, kuvia ja tauluja
sekä koristeena kukkia ja kasviksia.

Farma Ruokamessut toimivat vajaa 10 vuotta, minkä jälkeen
Turussa ei järjestetty muutamaan vuoteen aiheeseen liittyvää tapahtumaa. Turun
Ruokamessut aloitettiin vuonna 2005 osana kulttuuripiireissä arvostettua Turun
Kirjamessuja, jotka on pidetty aina lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.  Kombinaatio oli hyvä ja ensimmäisen 5 vuoden
aikana messujen kävijämäärä nousi tasaisesti alle 15 000:sta yli
20 000:nen. Puutarhajärjestöt ovat rakentaneet ruokamessujen
yleiskoristelun, mistä he saivat palkaksi oman esittelyosaston.

Puutarhayhdistys on osallistunut Turun Ruokamessuille
lähinnä harrastajajaoston eli Viherpeukaloiden kautta, mm heidän ruletilla on
rahoitettu messukulut yhdessä osaston kukkakaupan kanssa. Muuten osastolla on
maistatettu omenia ja vihanneksia sekä jaettu kasvisesitteitä.

Vuonna 2010 Lounais-Suomen Puutarhayhdistys otti Turun
Ruokamessut osaksi 100-vuotisjuhlavuottaan. Yhteisosaston lisäksi yhdistys
rakensi oman osaston, missä esiteltiin yhdistyksen toimintaa ja jäsenten
aktiviteettejä. Näytteillä oli jäsenten tekemiä erilaisia kädentaitotöitä,
kuvia kasviharrastajien kasveista, luonto- ja puutarha-aiheisista valokuvista
tehtyjä tauluja ja keräilytuotteina puutarha-aiheisia postimerkkejä ja
–kortteja sekä ex libriksiä. Osastolla myytiin kasviaiheisia postikortteja ja
syyskylvöstä hyötyvien perennojen siemeniä. Puutarhayhdistys tuotti
ruokamessuille myös 1,5 tuntia kestäneen kasvisseminaarin.

Muut yleisötapahtumat

Näyttelyjen ja messujen ohella Lounais-Suomen
Puutarhayhdistys on ollut esittelemässä viljelytuotteita yleisölle monissa
pientapahtumissa. 1900-luvun alkupuolella myyjäisiäkin voi pitää
tuote-esittelynä, koska puutarhatuotteita ei ollut yleisesti myynnissä muualla
kuin torilla ja parissa kukkakaupassa. Yleensä myyjäiset järjestettiin
syksyisin ja tuotteiden tunnetuksi tekemisen lisäksi ne tuottivat tulojakin
yhdistykselle. Neuvonnallista myyjäistoimintaa jatkoi 1950-luvulla
Puutarhayhdistyksen naisjaosto eli L-S Puutarhanaiset. Markkinoinnin
kehittyessä myyjäisten merkitys tuote-esittelynä ja tulontuottajana lopahti.
1960-luvulla perinnettä vielä jatkoi yhdistyksen nuorisojaosto eli L-S
Puutarhanuoret, joka keräsi varoja  mm.
yleisissä joulumyyjäisissä ja keväällä järjestämissään
parvekekukkatapahtumissa.

Ruukkukasvikerho järjesti 1970-luvulla keväisin puolen
kymmentä kertaa kesäkukkanäyttelyn ja pienimuotoisen myyntitapahtuman. Useimmat
niistä järjestettiin Piispanristillä S-Marketin pihalla, minne kerhon jäsenet
kukin istuttivat pienen näytemaan viljelemistään kukista. Samoja taimia myytiin
yleisölle samalla, kun annettiin valistusta kesäkukkien käytöstä. Nämä
myyntinäyttelyt lopahtivat 70-luvun lopulla, kun kesäkukkia alkoi olla
myynnissä monissa uusissa puutarhamyymälöissä.

Kesäkukkien kevättapahtumien loppuessa Ruukkukasvikerho
alkoi istuttaa kesäkukkien näytemaita. Ensin istutettiin näytemaa keväisin
Kasvitieteelliseen puutarhaan Ruissaloon. Myöhemmin näytemaita istutettiin
Tähkäpuistoon ja kerran myös Kaarinan Veteraanipuistoon. Toimintakuvio oli se,
että kerhon jäsenet lahjoittivat kukat ja istutuksessa auttoi ensin
Puutarhanuoret ja 80-luvun lopulla ja 90-luvulla Viherpeukalot.
Ruukkukasvikerhon toiminnan hiipuessa 1990-luvulla tämäkin toiminta loppui.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys ja Aura Trädgårdsvänner
järjestivät yhdessä 1990-luvulla muutaman kerran kasvisesittelyn syksyisellä
Turun torilla. Pari kertaa esiteltiin omenalajikkeita ja kerran
perunalajikkeita. Samalla asiantuntijat antoivat yleistä ja lajikekohtaista
käyttöopastusta.

Vuonna 2002 vietettiin ruusuvuotta ja sen innoittamana
Puutarhayhdistys ja Ruususeuran Turun osasto rakensivat Turun kirjamessuille
lokakuun alussa ruusupuiston. Ruusut saatiin saman vuoden keväällä Puutarhan
Kevät –näyttelyssä kukitetuista ruusuista, jotka kasvatettiin astioissa ja
kukitettiin uudelleen syksyllä.

Puutarhayhdistys on osallistunut myös muiden järjestämiin
yleisötapahtumiin. Tuorlassa on oltu esittelemässä tuotteita ja pidetty
puutarhamuseota auki oppilaitoksen avoimien ovien aikana. Kuralan Kylämäessä on
oltu esitelmöimässä ja torilla myymässä kasveja ja tarvikkeita
kevättapahtumissa ja sadonkorjuutapahtumissa. Rakennusperinteen ystävien
pihatapahtumiin on osallistuttu lähinnä perinnekasvien kanssa.

Menekinedistäminen

Koska Puutarhayhdistys oli alussa nimenomaan
puutarhaviljelijäin järjestö, sen monet toiminnot palvelivat viljelytuotteiden
menekin parantamista. Sellaisia olivat ennen kaikkea puutarhanäyttelyt,
messuesiintymiset ja muut tuote-esittelyt, joiden historiaa kuvattiin edellä.
Sen lisäksi on järjestetty mm. lehdistötilaisuuksia ja tuotettu esitteitä ja
julisteita sekä mainostettu eri medioissa. Mainosrahoja on käytetty myös
tuotelahjoituksiin toisten järjestämiin yleisötapahtumiin.

Puutarhayhdistys perusti jo ennen Toista maailmansotaa
mainosrahaston, mutta koska varoja oli niukasti, niin menekin edistäminen jäi
pieniin lehti-ilmoituksiin. Tilanne muuttui 60-luvulla, kun
Kauppapuutarhaliiton piirin kanssa toteutetut ensimmäiset näyttelyt tuottivat
melko hyvin. Silloin perustettiin näyttelyn tuloilla L-S Puutarhayhdistyksen ja
Kauppapuutarhaliiton V-S piirin yhteinen mainostoimikunta, joka järjesti lähes
joka vuosi lehdistölounaan vähän ennen joulua ja sai näin artikkeleita
joulukukista useisiin lehtiin.

Kun Puutarhayhdistyksen ja KPL:n piirin yhteiset näyttelyt
tulivat tiensä päähän ja alkoi neljän järjestön yhteistoiminta, lakkautettiin
vanha mainosrahasto vuonna 1983 ja jaettiin sen varat puoliksi uusille kukka-
ja vihannesmainosrahastoille. Kukkamainosrahasto teki alueellista TV-mainontaa
1990-luvun alussa ja varojen loppuessa lopetti toimintansa.
Vihannesmainosrahasto käytti rahoja vähitellen erilaisiin messuesiintymisiin ja
muihin tapahtumiin, mutta kun uusia tuloja ei enää 2000-luvulla ollut, jäi
rahaston viimeiseksi toimeksi hankkia vihanneksia Paavo Nurmi Marathonille
vuonna 2008.

Vaikka L-S Puutarhayhdistys ei enää ole paikallisten
puutarhaviljelijäin yhdistys, se ei ole unohtanut juuriaan, vaan tuo aina tilaisuuden
tullen esille kotimaiset puutarhatuotteet. Esimerkiksi Vuoden Puutarhurin
titteli on osunut ja tulenee jatkossakin osumaan silloin tällöin ansioituneelle
ammattiviljelijälle, jolloin tittelin tuoma julkisuus antaa imagoapua
kotimaisille viljelytuotteille.


Koetoiminta, koulutus, kurssit ja
esitelmät

Koetoiminta

Ensimmäiset puutarhajärjestöt järjestivät usein erilaista
koetoimintaa, koska yhteiskunnan rahoittama koetoiminta alkoi vasta 1927.
Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksellä oli vähäistä koetoimintaa, jonka
tuloksista on vain vähän konkreettista tietoa. Yksityisellä puutarhalla
1930-luvulla järjestetty höyrylavaviljelyn testaaminen tehtiin osin yhdistyksen
rahoittamana. Merkittävin aikaansaannos koetoiminnan saralla oli kanadalaisten
omenapuiden hankinta 1920-luvun lopulla. Tuoduista omenapuista osa annettiin
vasta perustetun Puutarhantutkimuslaitoksen käyttöön ja niistä pysyvästi meille
jäivät viljelyyn Lobo ja Melba.

1900-luvun loppupuolella yhdistyksellä ei ole ollut omaa
koetoimintaa muuta kuin aivan vuosituhannen vaihteessa toteutetun
kasvihuonevihannesviljelyn kehittämishankkeen puitteissa. Niissäkin kokeiluja
tekivät hankkeessa mukana olleet puutarhat ja tulokset jäivät melko
vaatimattomiksi. Merkittävintä oli kurkun juuristotautien biologinen torjunta,
jota kokeiltiin Merivuoren puutarhalla ja tulokset olivat mukana
torjuntamikrobien tuottajan Verderan ohjeistuksen kehittämisessä.

Viljelijä- ja muu
ammattikoulutus

Parin ensimmäisen toiminnan vuosikymmenen aikana
Puutarhayhdistys järjesti jäsenilleen kuukausitapaamisia lähinnä
jäsenpuutarhoilla. Niihin pyrittiin saamaan alustuksia tai esitelmiä
viljelyaiheista, mutta niistä ei ole tarkkaa tietoa. Joka tapauksessa niissä
käsiteltiin tärkeimpien vihanneskasvien ja leikkokukkien viljelyä. Aivan alussa
oli mm. esitys mehiläistarhauksesta ja sotien aikana kessun viljelystä.
1960-luvulla ohjelmallisia kerhoiltoja järjesti L-S Puutarhanuoret ja
1970-1980-luvuilla Ruukkukasvikerho. Puutarhanuorilla oli yleensä ammattiaihe,
mistä pidettiin alustus tai esitelmä, Ruukkukasvikerholla pääosassa olivat
vapaa keskustelu ja isäntäpuutarhan anti. Ruukkukasvikerho järjesti yhden
koulutustilaisuuden 1970-luvulla, missä luennoitsijana oli professori Viljo
Puustjärvi.

Stipendin saajien esitykset ovat olleet myös koulutustapahtumia.
Niitä on pidetty epätasaisin välein aina 1920-luvulta lähtien. Vuosikokouksissa
on ollut myös joskus joku muukin ammattiaiheinen esitys. Viherpeukaloiden
syyskokouksessa on 2000-luvulla lähes aina katsottu kuvia vuoden matkoista ja
kerrattu niiden anti. Viheryrittäjillä on ollut vuodesta 2005 lähtien oma
kurssiristeily, mihin yhden kerran osallistuivat myös Viherpeukalot. Yhdistys
on lähettänyt edustajiaan 2000-luvulla Puutarhaliiton kurssiristeilyille, mitkä
on tarkoitettu liiton jäsenyhdistysten henkilöille.

Yhteiskunnan
koulutukseen vaikuttaminen

Paitsi omaa koulutusta on L-S Puutarhayhdistys vaikuttanut
yhteiskunnan tarjoamaan koulutukseen. Merkittävin vaikutus on ollut
1940-luvulla sotien jälkeen järjestettävien puutarha-alan pikakurssien
järjestämisessä. Sodista palanneille, koulutuksesta paitsi jääneille
järjestettiin kursseja suurimmissa kaupungeissa. Puutarhayhdistyksen jäsenistä
muutama osallistui kouluttajina näihin Kupittaalla järjestettyihin
pikakursseihin, joilla oli suuri merkitys useille rintamamies- ja
siirtoväkitiloille.

Toinen suuri vaikutus yhdistyksellä on ollut Tuorlan
puutarhaopetuksen aloitukseen ja kehittämiseen. Yhdistyksen lausunnot
siivittivät aloitusta ja oppilaitoksen hallituksen jäsenyys 1980-luvulla
varmisti kehitystä. Parille opettajalle myönnetyt stipendit varmensi myös
opetuksen tasoa, mm. Raija Vuohtoniemen stipendin turvin luotiin pohja Tuorlaan
floristiopetukselle.

Kädentaitokurssit

Viherpeukalot ovat järjestäneet jäsenilleen
kädentaitokoulutusta 1990-luvulta alkaen jatkaen sitä myös Puutarhayhdistykseen
liittymisen jälkeenkin. Kursseilla on opittu tekemään mm.
metallilankakoristeita, risulintuja, sammalolioita, savitöitä, mosaiikkeja sekä
paju- ja olkitöitä. Vuonna 2010 järjestettiin taulujen kehystyskurssi, minkä
puitteissa valmistettiin yhdistyksen omia näyttelytauluja.

Viherpeukalot järjestivät ruokakursseja yleisesti
1990-luvulla ja niihin voivat osallistua myös Puutarhayhdistyksen jäsenet. Mutta
toiminta laantui 2000-luvulla. Viimeisinä järjestettiin afrikkalainen
ruokakurssi v. 2006, jonka opettajaksi saatiin syntyperäinen kenialainen, ja
suomalaiseen ruokaperinteeseen tukeutuva härkäpapukurssi v. 2011.

Yleisöluennot ja
työnäytökset

Suurelle yleisölle tarkoitettuja luentoja ja esitelmiä
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on järjestänyt silloin tällöin. Merkittävintä
tällä saralla ovat olleet luennot puutarhanäyttelyissä, joissa yhdistyksen
edustajat ja yhdistyksen hankkimat asiantuntijat ovat esitelmöineet.
Yhdistyksen edustajat ovat luennoineet myös muiden järjestämissä tilaisuuksissa
kuten Kuralan Kylämäen kauden avajaisissa, ns Flooranpäivän tapahtumissa.

Vuonna 2011 Turun ollessa Euroopan kulttuuripääkaupunki
yhdistys ja viheralan laitokset ja yritykset kokosivat mittavan tapahtumasarjan
teemalla ’Puutarha-ala tutuksi kulttuuripääkaupungissa’. Teeman ideointi ja
tapahtumien järjestelyt tehtiin yhteistyössä Viherlassilan kanssa. Tapahtumista
koottiin alkukevään aikana puutarhakulttuurikalenteri, jota jakamalla
tiedotettiin tapahtumista. Ohjelmassa oli mm. hedelmäpuiden leikkausnäytös,
vihannesten näytemaa Peltolan siirtolapuutarhalla, esitelmiä ja teemapäiviä
Viherlassilassa sekä puutarha-aiheiden esillä oloa muiden järjestämissä
tapahtumissa, joihin osaan kuten Kuralan ja Tuorlan tapahtumiin on aiemminkin osallistuttu
ja joista uudempia olivat Rakennusperinteen Ystävien pihatapahtuma ja
Neitsytperunafestivaali. Näyttävin tapahtuma oli kuitenkin
kulttuurikurpitsakilpailu, jonka sato väritti yhdistyksen osastoa Turun
Ruokamessuilla.

 


Stipendejä ja avustustuksia

Järjestöillä on oikeus antaa verottomia stipendejä
henkilöille, jotka tarvitsevat apua opintoihinsa tai muuhun kouluttautumiseen.
Stipendi voi koskea tiettyä asiaa kuten opintomatkaa tai selvityksen tai opintotyön
laatimista tai se voi olla kustannuskorvausta opintoprosessia varten. Stipendi
on myös avustus, jonka saa yleensä yksi henkilö, joskus myös ryhmä, esimerkkinä
kurssimatka. Lounais-Suomen Puutarhayhdistys antoi ennen 1960-lukua muutamia
yksittäisiä stipendejä jäsenilleen, jotka hakivat oppia ulkomailta. Yleensä
nämä varhaisimmat stipendit kohdistuivat pohjoismaisiin kohteisiin tehtäviin
matkoihin.

Stipendien jako tuli säännöllisemmäksi 1960-luvulla, kun
yhdistys oli saanut varoja ensin myyjäisistä ja sitten puutarhanäyttelyistä.
1980-luvulta alkaen yhdistys ilmoitti Puutarha-Uutisissa ja myöhemmin Puutarha
& Kauppa –lehdessä joka vuosi tietyn suuruisen stipendin haettavaksi.
Tällöin stipendejä jaettiin myös ei-jäsenille, jopa muualla Suomessa asuville.
2000-luvulla alkoi tulla pulaa kunnollisista hakemuksista, joten joinain
vuosina stipendi jäi jakamatta. Useimmat stipendin saajat ovat tulleet
esittelemään mm. opintomatkojensa antia yhdistyksen kokouksissa. Näin jäsenistö
sai mm. havainnollisen kuvan viherrakentamisesta 2000-luvun Kaliforniassa, missä
Albert ja Heidi Wiggenhauser kävivät työssäoppimisen kautta alaa opiskelemassa.

2000-luvulla pari avustusta on annettu yhdistyksen
jäsenille, jotka ovat käyneet etukäteen kohdemaassa, mihin yhdistys on
järjestänyt heidän johdollaan puutarhamatkan. Valokuvauskilpailun ykköspalkinto
v. 2009 oli samanlainen stipendi, sillä se oli vapaa matka seuraavan vuoden
puutarhamatkalle Ranskaan ja Italiaan, minkä kuva-anti päätyi myös yhdistyksen
arkistoon ja esitettiin jäsenkokouksessa.

Puutarhayhdistys ei ole koskaan antanut stipendiä
opiskelijaryhmille esim. kurssimatkoja varten. Yhdistys on kuitenkin antanut
yksittäisille oppilaille pieniä kannustusrahoja. Säännöllisesti
oppilasstipendejä annettiin 1980- ja 1990-luvuilla Tuorlan puutarhakoulun
oppilaille heidän valmistumisensa yhteydessä.

Ensimmäisinä vuosinaan yhdistyksellä ei ollut varoja
yleishyödylliseen avustustoimintaan, mutta toisen maailmansodan aikana
osallistuttiin monenlaiseen tukitoimintaan.
Niistä merkittävin on ollut sotakummilapsen otto vuonna 1941. Kummiksi
otettu Leila Kajaste menetti isänsä talvisodassa, joten yhdistyksen
taloudellinen apu hänen ensimmäisten 10 vuoden aikana takasi kummilapselle
turvatun kehityksen. Kummilapsi, nykyiseltä nimeltään Leila Sjöholm, kävi
kertomassa yhdistyksen 100-vuotisjuhlassa saamansa kummiavustuksen
merkityksestä elämässään.

Yhdistyksen naisjaosto, L-S Puutarhanaiset tuki 1950 –
1980-luvuilla monia yleishyödyllisiä asioita. Merkittävin avustus kohdistui
radiumkodin kobolttikanuunan hankintaan. Sen lisäksi Puutarhanaiset ovat
avustaneet mm. Lepaan ja Tuorlan oppilaitosten kirjastoja.

 



Hanketoiminta

Hankkeet yleistyivät sen jälkeen, kun Suomi liittyi EU:n
jäseneksi ja sai käyttää unionin ja omia valtiollisia rahoja rakennemuutoksen
nopeuttamiseksi. Vuosituhannen vaihteessa Lounais-Suomen Puutarhayhdistys hoiti
kahta hanketta alueensa puutarhakulttuurin edistämiseksi.

Kasvihuonevihannesviljelyn
kehittämishanke vv. 1998-1999

Yhdistys kehitti vuonna 1998 ESR-rahoitteisen
kasvihuonevihannesviljelyn kehittämishankkeen. ESR eli Euroopan sosiaalirahasto
antoi varoja eri toimialojen sopeutumiseen EU:n yhteismarkkinoihin. Hankkeen
pohjana olivat alueella 1970-luvun alusta asti toimineet kurkku- ja
tomaattikerhot, joiden toiminta oli jo hiipunut viljelmien kehityksen epätasaisuuden
ja valtakunnallisten järjestöjen vaikutuksesta. Hankkeeseen liittyi myös
muutama kerhojen ulkopuolinen vihannestarha, jolloin siihen osallistui 24
viljelmää.

Yhdistys nimesi hankkeelle seurantaryhmän ja nimitti Juhani
Piiraisen hankkeen vetäjäksi. Vetäjä laati hankesuunnitelman, keräsi
hankkeeseen osallistujat ja hoiti hankkeen kirjanpidon ja kirjeenvaihdon. Hanke
rahoitettiin osanottomaksuilla, yhdistyksen määrärahalla ja ESR:n avustuksella.
Osanottajat maksoivat opintomatkoista, seminaareista ja puutarhakohtaisesta
neuvonnasta. Osanottajien osallistumiseen käyttämä aika laskettiin osaksi
hankkeen omarahoitusta.

Hanke järjesti 30
koulutustapahtumaa
, joista valtaosa oli hankepuutarhoilla kokoontumisia.
Useimmat kokoontumisista käsittelivät joko kurkun tai tomaatin viljelyä, mutta
osa oli tarkoitettu molemmille. Viljelmien lisäksi koulutuspaikkoina olivat mm.
Kemiran Harjavallan laitos, Lancon Siemenen toimipaikka, Varsinais-Suomen
maaseutuoppilaitos, Maatalouden tutkimuskeskuksen Piikkiön laitos, Helsingin ja
Turun messukeskukset (Puutarha- ja ruokamessut) ja laivaristeily. Edellä
mainittujen liikelaitosten lisäksi koulutukseen osallistuivat Biolan Oy, Helle
Oy, Hortilab Oy, Hortimic Oy, Kekkilä Oy, Puksupalvelu ja Schetelig Oy.
Luennoitsijoina olivat myös konsulentit Sven Engblom, Tom Murman ja Pauli
Raiskinmäki sekä työntutkija Heikki Leino ja Juhani Piirainen. MTT:n
koetoiminnan tuloksia selvittivät laitoksen tutkijat.

Viljelmillä
kokoontumiset
poikkesivat normaalista kerhotoiminnasta siinä, että lähes aina
mukana oli joku asiantuntija, joka alusti sovitusta aiheesta ja selvitti
käsiteltävää asiaa keskustelussa kommentein. Luentosalissa tapahtuvasta
tilaisuudesta pienryhmäkoulutus erosi vilkkaan keskustelun johdosta. Monien
viljelyyn liittyvien asioiden ohella viljelmätilaisuuksissa käsiteltiin myös mm
markkinointia, tuote-esittelyä ja tuotteiden markkinalaatua.

Viljelmillä tehtiin myös viljelykokeita ja työntutkimuksia. Lajikekokeita tehtiin kolmella
puutarhalla, kasvualustakokeita yhdellä ja kurkun juuristotautien biologista
torjuntaa yhdellä puutarhalla. Työnkäyttötutkimuksissa sadonkorjuuta ja
pakkausta tutkittiin 9 puutarhalla ja kasvustojen tuentatyötä kahdella
puutarhalla. Kokeiden ja työntutkimusten tuloksista tehtiin yhteenvedot
hankepuutarhoille. Työntutkijan kommentit ja huomiot kirjattiin myös
monisteisiin. Mainittakoon, että hankkeen jälkeen biologinen kasvitautien
torjunta, automaattiset kasvuston laskut ja sisäiseen kuljetukseen tarkoitetut
rullaradat lisääntyivät suomalaisilla viljelmillä.

Opintomatkoja hanke
järjesti kaksi
. Vuonna 1998 kahden päivän matka suuntautui Kymenlaaksoon ja
Uudellemaalle, missä kohteina oli 6 puutarhaa. Vuonna 1999 opintomatkalla
käytiin Etelä-Ruotsissa, missä niin ikään kahden päivän aikana tutustuttiin 7
viljelmän tuotantoon ja markkinointiin. Molemmille matkoille osallistui muutama
hankkeen ulkopuolinen henkilö. Matkoista tehtiin matkakertomukset
osanottajille.

Seminaareja ja
kursseja järjestettiin 5 kpl
. Ensimmäisenä järjestettiin 25.8.1998
tuholaisten tunnistuskurssi hankkeessa mukana oleville. Yleinen, kaikille
viljelijöille avoin tietotekniikan kurssi järjestettiin 2.10 Farman
ruokamessujen yhteydessä, missä luennoitsijoina oli Osuuspankin ja ProAgria
Farman toimihenkilöt. Tietotekniikka ei kuitenkaan vielä ollut kovin vetävä
aihe, kun osanottajia tuli vain 11. Kolmas 1998 järjestetty seminaari pidettiin
2.12 Köyliössä, missä ensin tutustuttiin kurkun ja tomaatin valoviljelyyn ja
Tuiskulan Kotikolossa kuunneltiin esitykset hyvästä laatukäytännöstä,
luomuviljelyn kasvualustoista ja työn tehokkuuteen vaikuttavista tekijöistä.

Viimeiset kaksi seminaaria järjestettiin hankkeen lopussa.
26.11.1999 pidettiin Tuorlassa kaikille viljelijöille avoin seminaari ’Uusia
mahdollisuuksia kasvihuonevihanneksilla’, missä esitettiin uusia ideoita
tuottaa nyt yleisiä kasvihuonevihanneksia ja uusien tai meillä vähän
viljeltyjen vihannesten mahdollisuuksia. Hankkeen päätösseminaari pidettiin
9-10.11 laivaristeilyllä. Seminaarin aikana tehtiin yhteenvetoja hankkeen
aikana käsitellyistä asioista ja keskusteltiin, mitä niistä on opittu. Lopuksi
tehtiin ryhmätöitä, joiden aiheina olivat suorajakelun kehittäminen
(lähiruokaa!), vihannekset messuilla, viljelijäin yhteishankinnat, laadun
varmennus ja tuotteiden imagon kehittäminen.

Lopuksi voidaan vielä mainita, että alueellinen
kerhotoiminta hiipui pois, kun edistyksellisimmät viljelijät hakeutuivat
valtakunnallisen yhteistoiminnan pariin. Mutta hankkeen tapaiset
vihannesviljelijäin seminaariristeilyt tulivat jäädäkseen Kauppapuutarhaliiton
Varsinais-Suomen piirin järjestäminä.

Puutarhaperinnekeskushanke vv.
2004-2005

Vuonna 1998 pidetyssä Puutarhan Kevät –näyttelyssä järjestöt
esittelivät entisajan puutarhatuotantoa. Siitä jäi jonkin verran materiaalia,
joka haluttiin säilyttää eli museoida ne jälkipolville. Vanhat esineet
varastoitiin aluksi VR:n vanhan tavara-aseman kellariin, mihin myös
suunniteltiin museotakin. Puuhamiehenä oli tällöin Aura Trädgårdsvännerien
puheenjohtaja Markus von Weissenberg, joka oli saanut luvan käyttää kellaria varastona.
Sen jälkeen kun VR huomasi tilalla olevan kysyntää, he määräsivät kalliin
vuokran. Onneksi järjestöt saivat melko nopeasti lupauksen Varsinais-Suomen
maaseutuoppilaitokselta saada museokäyttöönsä vanha viljamakasiini.

Tässä vaiheessa Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen sihteeri
Riitta-Liisa Pettersson ehdotti hankkeen perustamista, koska museon luominen
pelkän talkootyön varassa ei tulisi johtamaan edes välttävään tulokseen
ainakaan lähivuosina. Yhdistys otti yhteyttä TE-keskukseen, mistä ohjattiin Varsin
Hyvä ry:n puoleen, koska pienet paikallishankkeet Piikkiön-Kaarina alueella
koordinoidaan sitä kautta. Yhdistys nimitti hankkeen vetäjäksi Juhani
Piiraisen, joka alkoi etsiä omarahoitusta. Museota varten saatiinkin
Rikala-säätiöltä 5000 euroa ja Puutarhan Kevät –yhtymältä 2000 euroa.
Varsinais-Suomen Maakuntamuseon Eeva Mikolan neuvosta hanketta laajennettiin ja
nimettiin Puutarhaperinnekeskushankkeeksi.

Byrokratia tässä hankkeessa oli paljon hankalampi kuin
edellisessä ESR-rahoitteisessa hankkeessa. Niinpä jo päätös viipyi ja kaikkia
vuodelle 2004 suunniteltuja toimintoja ei ehditty tehdä, vaikka hanke
aloitettiin omalla vastuulla ennen lopullista TE-keskuksen päätöstä. Hankkeen
tärkein tehtävä eli Puutarhamuseon rakentaminen saatiin kuitenkin hyvään alkuun.
Sitä varten palkattiin museoalaa tunteva henkilö Leena Tiilikainen, joka tunsi
samalla myös puutarha-alaa isänsä oltua mm. Tuorlan ylipuutarhurina. Myös
puutarha-arkisto löysi vuoden 2004 lopulla sijaintipaikan, kun hanke vuokrasi
maaseutuoppilaitokselta Sipilän talon ja siirsi sinne puutarhajärjestöjen
arkistot.

Syksyllä 2004 toteutettiin perinneruoka- ja perinnekoristelukurssit. Salin koristelu toimi
samalla sen jälkeen pidettyjen perinnejuhlien koristeluna. Perinnejuhlassa oli perinneillallinen, lavaohjelmaa ja tanssit.
Ohjelma koostui juhlapuheesta, lausunnasta, vanhojen viisujen esityksistä,
Markku Heikkilän sketsistä ’kuinka puutarhakulttuuria voi harrastaa
epäortodoksisinkin keinoin’ ja Valehtelijain Klubista, missä kilpailijat
keksivät kukin oman käyttötarkoituksen muutamille museoesineille. Syksyllä aumattiin myös astioihin
istutettuja tulppaaneja ja rakennettiin
hyötölava
Sipilän talon tontille.

Puutarhamuseota rakennettiin vuoden 2005 alussa talkoovoimin
ja Leena Tiilikaisen luetteloidessa tavaroita. Museoon tuli kaksi kerrosta.
Alempaan kerrokseen tuli yleistä puutarhakulttuuria esittävät taulut,
torimyyntiä 1950-luvulla kuvaavia esineitä ja kasvihuoneviljelyn kehittymistä
esittävät rakennelmat ja kuvat. Toiseen kerrokseen tuli vanhoihin viljalaareihin7
erilaista aihetta kuvaavaa installaatiota, jotka olivat 50-luvun kukkakauppa,
puutarhanäyttelyjen historia, siirtolapuutarhatoiminta, Turun kaupungin
puistot, puutarhakoulutuksen historia, Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen
toiminta ja 30-luvun tutkijan kammio Puutarhantutkimuslaitoksella. Koulutusosio
oli vajaasti toteutettu ja vaihdettiin saman vuoden syksyllä kartanopuutarhojen
historian esittelyyn. Lounais-Suomen
Puutarhamuseo avattiin puutarhapäivänä 21.5.2005.
Mainittakoon, että museon
kuvataulut teetätettiin TS-Tulostuksessa muovilevyille, jotka eivät mene
pilalle kosteissakaan olosuhteissa.

Museoesineiden luetteloinnin jälkeen Leena Tiilikainen
järjesti ja luetteloi puutarha-arkistoon tuodun aineiston. Sipilän taloon
siirrettiin myös puutarhajärjestön muukin esineistö ja tarpeisto, jota oli
kertynyt lähinnä erilaisia messu- ja näyttelytoimintoja varten. Oppilaitos lahjoitti Sipilän talon
puutarhajärjestöille
ehdolla, että rakennuksen kunto tulee säilyä vähintään
lahjoitushetken tasolla ja että taloa käytetään vain puutarhaperinnekäyttöön,
mm. majoittuminen ja kaupallinen toiminta on kiinteistössä kielletty. Tulevaa
perinnekeskusta varten rajattiin Sipilän talon ympäriltä n. 30 aarin tontti,
jonka oppilaitos vuokrasi puutarhajärjestöille.

Keväällä 2005 hanke järjesti perinnetaitopäivän, missä tutustuttiin kukkasipulien hyötöön,
lavaviljelyyn, olkikompostin tekoon ja puiden varttamiseen konkreettisten
esimerkkien avulla. Puutarhapäivänä
hanke
järjesti Tuorlaan muutakin
ohjelmaa kuin museon avajaiset:
Sirkka Juhanoja esitelmöi historiallisista ruusuista ja Jouko Pukki vanhoista
pelargoneista, Sipilän talon tontille rakennettiin riukuaita, minkä valmistus
ajoitettiin puutarhapäivän työnäytökseksi.

Keväällä 2005 perustettiin Tuorlaan vanhojen omenalajikkeiden näytemaa, mihin istutettiin
aluksi 13 lajiketta á 3 tainta, jotka Voitto Vuorinen oli varttanut ja
kasvattanut. Näytemaa tuli oppilaitoksen omistukseen, mutta puutarhajärjestöt
ovat huolehtineet sen hoidosta.

Hanke osallistui
sadonkorjuutapahtumaan 4.9.2005 Tuorlassa
, missä puutarhajärjestöt
esittelivät museota ja omena-, peruna- ja juureslajikkeita ja järjestivät
auditorioon esityksen säilönnästä ennen pakastinta. Juhlayleisöä viihdyttivät
Saariston miehet lauluillaan. Viimeinen hanketapahtuma oli 9.11 järjestetty puutarhahistorian seminaari, mihin
osallistui mm runsaasti varsinaissuomalaisten paikallismuseoiden edustajia.
Seminaarin luentoaiheet olivat ’Omenalajikkeet ennen talvisotaa’,
’Historialliset ruusulajikkeet’, ’Yrttien käyttö’ ja ’50-luvun puutarhojen
kasvillisuus’.

Aivan hankkeen
lopussa perustettiin Lounais-Suomen Puutarhaperinneyhdistys
, jonka
jäseniksi tulivat L-S Puutarhayhdistys, Aura Trädgårdsvänner,
Kauppapuutarhaliiton ja Suomen Kukkakauppiasliiton V-S piirit sekä Tuorlan Kilta.
Uuden yhdistyksen tehtäväksi tuli hoitaa ja kehittää L-S
Puutarhaperinnekeskusta ja muutenkin vaalia puutarhaperinnettä.



Ulkomaan
matkat

Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksen toimesta tehtiin ulkomaille suuntautuneita matkoja ennen
1970-lukua vain muutamien stipendiaattien ja muiden edustajien kautta. Lähinnä
alkuaikoina käytiin hakemassa viljelyoppia muista Pohjoismaista. Varsinaiset
jäsenistölle tarkoitetut ulkomaan matkat aloitettiin 1970-luvulla.

Vuonna 1971
Turkuun saatiin oma viljelykonsulentti, jonka toiminnan tueksi muodostettiin
muutama viljelijäkerho, joiden piirissä alettiin puuhata opintomatkoja
ulkomaille. Vihanneskerhot eivät liittyneet Lounais-Suomen
Puutarhayhdistykseen, mutta Ruukkukasvikerhosta tehtiin yhdistyksen jaosto,
jonka jäsenet olivat myös yhdistyksen jäseniä.

Puutarhanuorten
matkat

Lounais-Suomen
Puutarhanuoret toimivat ulkomaan matkojen järjestämisessä päänavaajina, kun he
järjestivät v. 1971 Tallinnan matkan. Mukana oli myös varttuneempaa väkeä,
sillä yhdistyksen jaostojen järjestämiin tapahtumiin voivat kaikki jäsenet
osallistua. Heti seuraavana vuonna emoyhdistys järjesti matkan Leningradiin.
Nämä matkat olivat melko puhtaasti kulttuurimatkoja ilman merkittäviä
puutarhakohteita, mutta tulihan nähtyä ainakin puistoja ja muita julkisia
viheralueita.

Lounais-Suomen
Puutarhanuoret jatkoivat ulkomaan matkojen järjestämistä 1980-alkuun asti.
Matkoja tehtiin lähialueille Leningradiin, Gotlantiin ja Tukholmaan.
Matkakohteiksikin saatiin jo jonkin verran puutarhakohteita. Leningradin alueella
käytiin Kolpinon sovhoosilla, missä viljeltiin kasvihuoneissa vihanneksia, mm.
meille lähes tuntemattomia ruotiselleriä ja puolipitkää kurkkua.

Ruukkukasvikerhon
matkat

Ruukkukasvikerhon
toimesta järjestettiin ensimmäinen ulkomaanmatka v. 1972, kun lähdettiin
syyskuun alussa Tanskaan. Matkan oppaana ja tulkkina toimi Koroisten Puutarhan
tanskalaissyntyinen puutarhuri Verner Balleby. Tämä ensimmäinen kerhon matka
tehtiin niin kuin edellä mainitut muutkin matkat bussilla ja laivoilla. Myös
toinen Ruukkukasvikerhon matka, joka tehtiin vuonna 1974 Norjaan, tehtiin
bussilla.

Kolmas kerhon
matka tehtiin jo lentäen v. 1976 Hollantiin, missä oppaina ja tulkkeina
toimivat Suomessa toimivat hollantilaiset kukkasipuli- ja taimiedustajat.
Seuraava matka tehtiin v. 1978 Hampuriin. Siellä pääkohteena oli Gönnebekin
kasvihuonekylä, missä oli yli 10 ruukkukasvi- ja taimiviljelmää. Matkan oppaana
ja tulkkina toimi Ritva Heidenreich, jonka saksalaissyntyisellä miehellä oli
kukkataimien tuontiliike Porvoossa.

Ruukkukasvikerhon
matkailu oli vilkasta koko 1970-luvun lopun. Saksan matkaa seurasi vuoden
kuluttua matka Tanskaan, missä vientiliike Exposa järjesti tutustumiset
ruukkukasviviljelmille. Seuraavana vuonna eli 1980 lähdettiin Englantiin, missä
oppaana ja tulkkina toimi suomalaissyntyinen Lena Knight. Tämän jälkeen
ruukkukasvikerhon matkat harvenivat ja seuraava ja samalla viimeinen kerhon
matka järjestettiin vuonna 1985 Norjaan, missä tutustuttiin Oslon ja Bergenin
alueen kukkaviljelmiin.

Ruukkukasvikerho
alkoi muuttua, mikä näkyi myös opintomatkoissa. Muutamat kasvoivat ja eräät
lopettivat tai siirtyivät ”jäähdyttelyvaiheeseen”. Kasvavat ja kehittyvät
yritykset lähtivät muiden kuten Kauppapuutarhaliiton ja tuontiliikkeiden
järjestämille matkoille. Kerhon paikan otti 1980-luvun puolivälissä
Kauppapuutarhaliittoon perustettu ruukkukukkajaosto, missä Suomen parhaat
ruukkukasvituottajat alkoivat opastaa toisiaan.

Vihanneskerhojen
matkat

Turussa vuosina
1971 ja 1972 perustetut Kurkku- ja Tomaattikerhot eivät liittyneet Lounais-Suomen
Puutarhayhdistykseen, mutta niiden jäsenpuutarhojen omistajista suuri osa oli
Puutarhayhdistyksen jäseniä ja yhteistyö erityisesti ulkomaan matkojen suhteen
oli kiinteä. Tästä syystä vihanneskerhojen matkoille vuosina 1971-1986 voivat
osallistua myös muut yhdistyksen jäsenet. Vuoden 1986 jälkeen kerhot eivät enää
järjestäneet ulkomaan matkoja, sillä sen jälkeen niiden paikan otti
Kauppapuutarhaliittoon perustettu vihannesjaosto.

Kerhojen
puitteissa järjestettiin 15 vuoden aikana lähes vuosittain opintomatkoja
Länsi-Eurooppaan. Matkat suuntautuivat useamman kerran Hollantiin, Ruotsiin,
Norjaan ja Tanskaan, mutta monien muidenkin lähimaiden parhaisiin viljelmiin ja
koelaitoksiin ehdittiin tutustua. Erityisesti 1980-luvun alussa matkoille tuli
mukaan viljelijöitä muualtakin Suomesta, sillä silloin Suomessa oltiin
siirtymässä rajoitetuilla alustoilla viljelyyn ja siihen sopiviin
viljelytekniikoihin haluttiin tutustua meitä silloin kehittyneimmissä maissa.

Kurkku- ja
tomaattikerhojen toiminta käytännössä sammui 1990-luvun loppuun mennessä, koska
niiden tehtävät olivat muiltakin osin siirtyneet valtakunnalliselle
vihannesjaostolle. Pieni renesanssi koettiin vuosituhannen lopulla, kun
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys kehitti kasvihuonevihanneshankkeen, mihin
kuului v. 1999 opintomatka Etelä-Ruotsiin, missä kahden päivän aikana
tutustuttiin Ruotsin merkittävimpiin kurkku- ja tomaattiviljelmiin.

Yleis- ja kaukomatkat

Vuonna 1977
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys järjesti matkan Itävaltaan, missä kohteina oli
lähinnä kukkaviljelmiä, mutta myös jonkin verran vihannesviljelmiä. Hyvän
sattuman vuoksi käytiin myös Tullnin puutarhamessuilla. Puutarhakohteiden
lisäksi tehtiin kiertoajelut Wienissä ja kauniissa Wachaussa Tonavan varrella.
Matkan oppaana toimi Kuusistosta kotoisin oleva ja Wieniin asettunut Pirkko
Holub os. Merivuori.

Puutarhayhdistys
järjesti vuonna 1979 tulppaanimatkan Hollantiin, missä huhtikuun lopulla
katseltiin tulppaanien ja muiden kukkasipulien kukintoja. Ohjelmassa oli myös
käyntejä  kukkaviljelmillä.

Ensimmäinen
mannerten välinen matka oli vuorossa 1981, jolloin yhdistys järjesti matkan
USA:han. Matkan tulkkina toimi konsulentti Pauli Raiskinmäki. Ensimmäinen
viikko vietettiin New Yorkissa ja Washingtonissa. Kaupunkien välillä tehdyillä
bussimatkoilla tutustuttiin kokoelmapuutarhaan ja meillä vielä silloin
tuntemattomaan myymälätyyppiin Garden Centeriin. Toinen viikko oltiin
Floridassa, missä retkeiltiin mm. Disney Worldissä, Cape Canaveralissa,
puutarhantutkimuslaitoksella sekä parilla n. 2000 hehtaarin suuruisella
vihannesfarmilla. Tälle matkalle saatiin osanottajia jonkin verran muualtakin
Suomesta. Samoin tapahtui tämän jälkeen muissakin pidemmälle ulottuvissa
matkoissa.

Vuonna 1982 oli
vuorossa Portugali, missä tutustuttiin pääasiassa Algarvessa sijaitseviin
viherkasviviljelmiin sekä perinteisiin talvihedelmien ja –marjojen tuotantoon,
mutta käytiin myös Lissabonissa tutustuen matkan varrella pariin
kukkaviljelmään.

Vuonna 1984
yhdistys järjesti matkan Teneriffalle, missä ohjelmassa oli pari päivää
tutustumista puutarhakasvien viljelyyn Heikki Levosen opastuksella. Siihen
aikaan Teneriffalta tuli Suomeen mm. krysanteemin pistokkaat, joiden tuotantoon
tutustuttiin. Isossa vihannespakkaamossa nähtiin, miten Kanarian tomaatteja
pakattiin mm. Suomeen vietäviksi. Löytyipä saarelta suomalaisomistuksessa oleva
pienehkö kukka- ja marjaviljelmä.

Toinen kaukomatka
suuntautui v. 1983 Kauko-Itään, missä oltiin suurin osa ajasta Japanissa, mutta
pari päivää myös sekä Hongkongissa että Singaporessa. Hongkongista tehtiin
päivän retki Kiinan kansantasavaltaan. Japanissa oli useita ammattikohteita
kuten koelaitoksia ja viljelmiä sekä tukkukauppoja. Singaporessa tutustuttiin
jonkin verran orkideatuotantoon. Matkan tulkkina toimi Pauli Raiskinmäki ja
apuna parina päivänä oli Japaniin muuttanut Marja Kato.

Vuonna 1985
oltiin ahkerasti ulkomailla, kun Puutarhayhdistys järjesti matkat sekä
Islantiin että Israeliin. Islannissa saimme oppaaksemme Hveragerdin
puutarhakoulun rehtorin ja tulkiksi samaisessa laitoksessa harjoittelevan Minna
Melleniuksen. Islannissa erikoisinta oli maalämmön suora käyttö. Israelissa
oppaana ja tulkkina toimi Pertti Salo, joka oli itse asunut joskus Israelissa.
Pieni maa tuli kierrettyä melko hyvin ja matkan aikana käytyä useissa
kibbutseissa ja moshaveissa eli osuustoiminnallisissa viljelmissä. Erämaan
kasteluun kehitettyihin kastelujärjestelmiin tutustuttiin myös, niitähän
tuodaan myös Suomen.

Kolmas pitkä
matka suuntautui v. 1989 Australiaan. Menomatkalla pysähdyttiin neljäksi
päiväksi Balilla ja paluumatkalla pariksi päiväksi Singaporessa. Matkan oppaana
ja tulkkina toimi matkatoimisto Travekista Leena Rantalaiho. Matkan 30
osanottajista runsas puolet oli puutarha-alan ihmisiä ja loput matkatoimiston
hankkimia muita osanottajia. Sydneyssa puutarhakohteissa tuli avuksemme
1950-luvulla Australiaan muuttanut kauppapuutarhuri Jaakko Jauhiainen. Hänen
avulla saatiin ohjelmaan muutama ammattiviljelmä ja käytiin mm. Canberran
Suomi-Seuran vieraana.  Singaporessa tutustuttiin
mm. pariin orkideaviljelmään.

Japaniin mentiin
uudelleen vuonna 1990, missä pääkohteena oli Osakan Garden Expo. Matkaan lähti
kuitenkin vain 7 henkilöä. Osakassa saimme erikoisoppaaksemme professori Hideo
Tsukadan, johon olimme tutustuneet jo vuoden 1983 matkalla. Professori osasi suomeakin,
kun oli asunut meillä ja tehnyt väitöskirjan Suomen ja Hokkaidon saaren
kasvihuoneviljelyjen vertailusta. Expon lisäksi merkittävää oli tutustua
leikkoruusun uuteen viljelytekniikkaan, missä uusia taimia ei leikattu, vaan
taivutettiin ja näin saatiin alkusato paremmaksi. Menetelmä tuli Euroopaan
vähän myöhemmin.

Lounais-Suomen
Puutarhayhdistys järjesti matkan Viroon vuonna 1992 eli pian maan uudelleen
itsenäistyttyä. Kohteina oli pääasiassa maan koelaitokset: Jõgevan
jalostuslaitos, Pollin hedelmäntutkimuslaitos ja Sakun koelaitos. Viro oli
kasvinjalostuksen kannalta mielenkiintoinen, sillä siellä jalostettiin monia
puutarhakasveja, joita ei enää monessa vapaassa markkinatalousmaassa
kannattanut jalostaa suurten kansainvälisten laitosten vallattua markkinat.

Viherpeukalomatkat

Turun Seudun
Viherpeukalot olivat aloittaneet puutarhaharrastajatoiminnan vuonna 1985 ja he
liittyivät Lounais-Suomen Puutarhayhdistykseen v. 2002. Viherpeukalot olivat
tahollaan aloittaneet ulkomaan matkat jo 1980-luvulla käyden ensin pari kertaa
Ruotsissa Sollentunan puutarhanäyttelyssä ja myöhemmin vuonna 1999 Viron
saarilla Saarenmaalla ja Hiidenmaalla, vuonna 2000 Gotlannissa sekä vuonna 2001
Virossa ”kärhö ja kartano” -matkalla. Näistä matkoista tiedotettiin myös
Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen jäsenille, joista monia myös osallistui
matkoille.

Ensimmäinen
viherpeukalomatka ulkomaille Puutarhayhdistyksen jaostona tehtiin vuonna 2002
Baltiaan, missä käytiin Latviassa ja tutustuttiin meno- ja paluumatkojen aikana
erilaisiin Viron puutarha- ja kulttuurikohteisiin. Heti seuraavana vuotena
Viherpeukalot tekivät matkan Ruotsiin, missä tehtiin kierros suurten järvien
ympäri ja ulotettiin matka Göteborgiin asti.

Kolmas
Lounais-Suomen Viherpeukaloiden matka vei Englantiin, missä matka ulotettiin
Cornwalliin. Matkan pääkohteena oli suuri Eden Park, missä oli kolmen
ilmastotyypin kasveja eli Englannin, Välimeren ja tropiikin. Kaksi viimeksi
mainittua olivat isoissa, erikoisrakenteisissa kasvihuonehalleissa. Matkalla
ehdittiin tutustua myös moniin suuriin yleisöpuutarhoihin, kartanojen
puistoihin ja arboretumeihin. Kulttuurikohteista vaikuttavin oli Stonehenge.

Tämän jälkeen
alkoivat yhteistyömatkat Peltolan siirtolapuutarhan kanssa, kun matkan
vetäjiksi tulivat siirtolapuutarhan silloiset johtajat Ari ja Helena
Honka-Hallila. Seurasi sarja upeita ja suosittuja (osanottajia 40 ja
jonotuslistoilla aina muitakin) matkoja eri puolille Eurooppaa. Vuonna 2005
kierrettiin Etelä-Saksassa parin osavaltion alueella ja tutustuttiin myös
BUGA-näyttelyyn. Vuonna 2006 käytiin Unkarissa ja Romaniassa, missä suurin osa
matkasta kierteli ympäri Transilvaniaa. Vuonna 2007 oli vuorossa Tanskan matka
ja vuonna 2008 Ranskan matka, missä oppaana ja tulkkina toimi Raija Mongiat.

Vuonna 2009
Viherpeukalot tutustuivat Alppialueeseen, missä kohteista pääosa oli
Itävallassa, mutta myös Saksassa ja Sloveniassa. Lisäväriä antoivat pari
suomalaista rouvaa, jotka olivat muuttaneet Itävaltaan. Wienistä saapui
oppaaksi Salzburgiin parin päivän ajaksi Pirkko Holub ja Klagenfurtissa
matkalaisille kertoi Kärntenin alueen elämästä ja puutarhakulttuurista
Marja-Liisa Bartosik. Vuonna 2010 tutustuttiin Kaakkois-Ranskan ja
Luoteis-Italian puutarhakulttuuriin Raija Mongiatin johdolla.

Viikon tai sitä
pidempien Eurooppaan suuntautuneiden matkojen ohella alkoi yhdistys järjestää
uudelleen matkoja lähialueille, joista ensimmäiset suuntautuivat Viroon. Vuonna
2009 tehtiin kolmen päivän matka Keski-Viroon lähinnä Viljandin alueelle, missä
kohteina oli mm. useita perinnepuutarhoja. Vuonna 2010 tehtiin kahden päivän
nostalgiamatka Tallinnaan, missä oppaina olivat yhdistykselle jo 1970-luvulla
tutuksi tulleet Hille Karm ja Rein Joost. Hille oli nuorena opiskelijatyttönä
oppaana Puutarhanuorten matkalla v. 1971. Vuonna 2011 matkan kohteena olivat
Saarenmaa ja erityisesti sen alkukesän orkideat ja muut luonnonkasvit.


Kotimaan matkat ja lähiretkeilyt

Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen ensimmäiset opintomatkat
suuntautuivat jäsentensä puutarhoihin ja muihin varsinaissuomalaisiin
kohteisiin. 1900-luvun alussa monella puutarhaviljelijällä ei ollut omaa autoa,
joten matkaa tehtiin hevosilla, naapurien autoilla tai julkisilla
kulkuvälineillä. 1920-luvulla tutustuttiin puutarhaviljelyyn jo muissakin
maakunnissa, mutta ehkä silloin vielä liikuttiin muutaman hengen ryhminä
julkisilla kulkuvälineillä. Eräässä 20-luvun toimintakertomuksessa mainitaan
Satakunnan Puutarhaseuran tehneet matkan Turkuun, mikä voi merkitä sitä, että
isäntäseura on järjestänyt kuljetukset paikallisesti.

Ennen sotia Puutarhayhdistys teki muutaman matkan
lähimaakuntiin. 1950-luvulla tehtiin jo useampia matkoja, mutta silloinkaan ei
menty kovin kauas. Useimmat matkat tehtiin Helsinkiin ja Tampereelle
puutarhanäyttelyiden aikana sisällyttäen ohjelmaan muitakin kohteita.

Jaostoista Puutarhanuoret tekivät myös jonkin verran
puutarhamatkoja, mutta nekin suuntautuivat kotimaassa lähinnä kolmion
Helsinki-Tampere-Pori sisälle ja olivat usein näyttelymatkoja, johon toisetkin
jäsenet saivat osallistua. Ruukkukasvikerholla oli lähiretkiä lähinnä
kerhokokousten muodossa, mutta muutama matka tehtiin Pohjanmaalle,
Kymenlaaksoon ja Sisä-Suomeen, missä nähtiin toisten alueiden kukkatuotantoa.
Kerhon puutarhamatkoilla ei ollut puutarhojen lisäksi juurikaan muuta ohjelmaa.

Puutarhanuorten
vapaa-ajan matkat

Lounais-Suomen Puutarhanuoret tekivät heti
perustamisvuotenaan purjehdusmatkan Nauvoon, missä kalasteltiin, saunottiin ja
vietettiin lomaa.

Puutarhanuoret tekivät 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa
vuosittain viikonlopun kalastusmatkan kesällä saaristoon. Pari kertaa käytiin
Ahvenanmaalla ja kerran Huiskulan kesäpaikassa Nauvossa, mutta useimmin matka
suuntautui Hiittisiin, missä erään puutarhanuoren isä järjesti nuorille
leiriytymisen ja kalastusmahdollisuuden johonkin saareen.

Vuonna 1984 Puutarhanuoret kävivät ruska-aikaan Käsivarren
Lapissa, minne eräs puutarhanuori oli muuttanut muutama vuosi aikaisemmin.

Viherpeukalomatkat

Viherpeukalot toivat vuonna 2002 toisenlaisen
matkakulttuurin. Puutarhakohteet olivat tarkoitettu lähinnä puutarhaharrastajille,
mutta oli niissä asiaa myös lähinnä viheralan ammattilaisille. Viherpeukaloiden
kotimaan matkat kestivät yleensä 1-2 päivää. Ahvenanmaan matka vuonna 2008
kesti kolme päivää ja Itä-Suomen matka v. 2006 neljä päivää. Näillä matkoilla
oli mukana myös luonto- ja kulttuurikohteita.

Muutama lähialueen retki kulki kotiseuturetkeilyn nimen alla
ja kohteina oli mm. taidepuistoja, kotiseutumuseoita ja kartanoita.

Lähialueille Viherpeukalot ovat tehneet vuosittain muutaman
tunnin kestäviä tutustumismatkoja. Näillä matkoilla on tutustuttu mm.
Kultarannan puutarhaan, Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, Yltöisten
arboretumiin, Raision viheralueisiin, Rytsälän ja Munsteen pihapuistoihin.
Ruusuretkellä v. 2010 tutustuttiin Kaarinan Veteraanipuistoon sekä Aila
Myllylän lajirikkaaseen pihaan. Koko päivän retkiä on tehty mm. Vakka-Suomeen
sekä Tampereen, Salon ja Helsingin seuduille.

 

Teatteri- ja muut
kulttuurimatkat

L-S Puutarhayhdistyksen lähiretkeilyt ja kotimaan matkat
olivat alussa hyvin asiapitoisia eli puutarhakohteisiin tutustumisia. Muille
paikkakunnille matkustaessa mukaan on varmaan otettu matkailunähtävyyksiä,
vaikka niistä ei löydy mainintoja yhdistyksen alkuvuosilta. Ensimmäiset
kotimaan matkat muille paikkakunnille olivat sillä tavalla sosiaalisempia, että
ne tehtiin usein julkisilla kulkuvälineillä ja matka-ajat olivat pitkiä,
jolloin keskinäiseen seurusteluun jäi pidempi aika. Toki myöhemminkin
Ruukkukasvikerhon ja Puutarhanuorten matkojen aikana on linja-auton takaosassa
pelattu korttia.

Teatterimatkoista on ensimmäiset maininnat 1960-luvulla L-S
Puutarhanaisten toiminnan yhteydessä. Niitä mainittiin järjestetyn yhdessä
Maarian Maatalousnaisten kanssa, ilmeisesti siksi että johtavat puutarhanaiset
olivat Maarian puutarhaviljelmien emäntiä. Puutarhanaiset järjestivät
teatterimatkoja vv. 1971 ja 1972. Sen jälkeen teatterimatkojen järjestäjänä vv.
1977-1980 oli Puutarhanuoret. Puutarhanaiset astuivat jälleen ”remmiin”
1980-luvulla järjestäen vuosittain teatterimatkan aina 2000-luvun alkuvuosiin
asti. Vuodesta 2005 yhdistyksen teatterimatkoista on vastannut Viherpeukalot,
joiden mukana on perinteisten teatteriesitysten lisäksi tutustuttu myös
oopperaan ja balettiin sekä vierailtu pari kertaa kesällä kesäteatterissa.
Teatterimatkojen ohjelmiin on usein sovitettu muutakin ohjelmaa kuten museoita
ja puutarhoja.

Viherpeukaloiden mukaan tulo lisäsi kulttuurin osuutta myös
puutarhamatkoilla. Oikeastaan lähes kaikilla koti- ja ulkomaan matkoilla on
tutustuttu puutarhakohteiden lisäksi erilaisiin kulttuurikohteisiin.


 

Juhlat juhlistavat ja piristävät

Kaikki yhdistystoiminta on laajasti katsoen sosiaalista
kulttuuritoimintaa, missä yhteisö toteuttaa sääntöjen mukaista tarkoitustaan.
Puutarhajärjestön kohdalla toiminta voidaan jakaa erilaisiin puutarhakulttuuria
edistäviin toimiin ja muihin jäsenistön elämänlaatua parantaviin toimintoihin,
mitkä antavat heille mm sosiaalista viihtyvyyttä ja taide-elämyksiä. Näitä
toimintoja ei kuitenkaan voi kokonaan erottaa toisistaan, sillä esimerkiksi
samalla matkalla voidaan käydä teatteri- ja taide-esityksissä ja tutustua
erilaisiin puutarhakohteisiin sekä lujittaa jäsenistön sosiaalisia siteitä ja
siten parantaa keskinäistä yhteistyötä varsinaisen puutarhakulttuurin
edistämiseksi.

Monenlaisia juhlia

Juhlien perimmäinen tarkoitus on antaa arkiseen elämään
kohokohtia, joiden virkistäminä ihmset jaksavat taas puurtaa eteenpäin.
1900-luvun alussa juhlat olivat harvinaisia tapahtumia ja siksi palkitsevampia
kuin nykyajan laivaristeilyt tai ravintolaillat. Puutarhayhdistyksen ensimmäiset
juhlat olivat hyvin pienimuotoisia jouluisia perhetapahtumia. 1920-luvulla
alkaen yhdistykselle valittiin vuosittain huvitoimikunta, jonka toiminnasta ei
kuitenkaan ole tarkempia tietoja: Toimintakertomuksissakin ne kuitattiin vain
maininnalla niiden tuottamista tuloista.

Joulujuhlat ovat
perinteisimpiä juhlia, mitä järjestöt yleensä järjestävät. Ennen toista
maailmansotaa Puutarhayhdistyksellä ne olivat pienimuotoisia, joskus
puurojuhlan nimellä kulkeneita. Muutos tapahtui 1950-luvulla, kun yhdistyksen
jaostoksi perustettiin Puutarhanaiset ja puutarhanäyttelyt alkoivat tuottaa
rahallista tulosta. 1960-luvulla oli jo useita railakkaita joulujuhlia mm.
Maarian Mahdin talolla, mihin saatiin pitotarjoilu ja tanssiorkesteri.
Yhdistyksen toinen jaosto Puutarhanuoret järjesti myös tahollaan omia juhlia,
mutta niihin eivät yleensä muut yhdistyksen jäsenet osallistuneet.
Puutarhanuorten joulujuhlat olivat 1960-luvulla myös ”puurojuhlia”, mutta
vauhti parani 1970-luvun lopulla.

Joulujuhlissa oli 1980-luvulla pieni tauko, mutta
vuosikymmenen lopulla ne saivat uuden ilmeen, kun Puutarhan Kevät –näyttelyissä
alkanut järjestöjen yhteistyö synnytti puutarhaväen ja kukkakauppiaiden
yhteiset joulujuhlat. Näitä järjestöjen yhteisjuhlia kesti kymmenkunta vuotta,
kunnes ne 1990-luvun puolivälissä taas laantuivat.

Toinen perinteinen juhlamuoto on kesäjuhlat. Niitä yhdistys järjesti harvakseltaan pitäen välillä
pitkiäkin taukoja. Useita kesä- ja sadonkorjuujuhlia järjestettiin 1980-luvulla
mm. Huiskulassa, Tuorlassa ja Vihermaailmassa. Vanhalle perinteelle rakentuivat
2000-luvun juhlat. Puutarhaperinnekeskushankkeeseen kuului perinnejuhla
Tuorlassa vuonna 2005. Vuonna 2008 järjestettiin perinteinen sadonkorjuujuhla
Kavallon tilalla ja vuonna 2010 vanhan ajan puutarhajuhla Munsteen
pihapuistossa. Todettakoon, että nämä kaikki pidettiin puutarhakuntana
profiloituneen Piikkiön alueella.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on järjestänyt myös
puutarha-aiheisia ravintolailtoja. Ensimmäiset järjestettiin jo 1920-luvulla,
mutta sitten ne unohtuivat ja tulivat takaisin 1960-luvulla kukkaistanssiaisten muodossa. Alussa ne
olivat viiden vuoden välein järjestettyjen Turku Kukkii –näyttelyjen yhteydessä
ja vuodesta 1965 alkaen toisena tanssiaisten järjestäjänä oli
Kauppapuutarhaliiton V-S piiri. Viimeiset kukkaistanssiaiset pidettiin vuosina
1972 ja 1973.

 

Vuosijuhlat

Järjestöjen kohdalla on vakiintunut tapa järjestää
tasavuosina juhlatilaisuuksia, missä muistellaan menneitä vuosia ja palkitaan
ansioituneita toimihenkilöitä tai muuten aatetta edistäneitä tahoja. Lisäksi
juhlaohjelmassa on yleensä jäsenille ja muulle juhlayleisölle viihde- ja
taide-elämyksiä antavia elementtejä. Tilaisuuden arvoa korostetaan usein
arvovaltaisten henkilöiden puheilla, jotka tuovat esille juhlivan yhdistyksen
ansioita ja merkitystä sekä joskus viitoittavat tietä uusien haasteiden edessä.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen ensimmäinen vuosijuhla
oli v. 1930 pidetty 20-vuotisjuhla ja sen yhteydessä pidetty juhlakokous. Tästä
tilaisuudesta ei ole säilynyt pöytäkirjaa tai muuta tarkkaa dokumenttia, mutta
se pidettiin loppiaisena yhdistyksen perustamispaikassa eli Vähäväkisten
talossa. Ohjelman kerrotaan olleen tavanomainen:  Juhlapuheen piti pomologi O. Collan ja
tilaisuudessa esitelmöi myös konsulentti Toivo Kalervo. Lisäksi ”karkeloiden
väliajalla pidettiin ns. amerikkalainen huutokauppa eräästä taideteoksesta”.
Tilaisuudessa nimettiin myös yhdistyksen ensimmäiset kunniajäsenet.

Seuraava juhla pidettiin jo viiden vuoden päästä, kun
yhdistys täytti 25 vuotta. Aika oli jälleen loppiainen eli yhdistyksen
perustamisesta päättävän kokouksen päivä, mutta paikkana oli Turun työnantajain
huoneisto. Juhlaa edelsi juhlakokous. Juhlan ohjelmassa oli laulua, soittoa,
historiikin esittäminen ja esitelmä. Esitelmän aihetta ja pitäjää pöytäkirja ei
mainitse, mutta esitelmöitsijä lienee ollut sama kuin viisi vuotta aiemmin eli
konsulentti Toivo Kalervo, joka toi tilaisuuteen myös Suomen
Puutarhaviljelijäin liiton eli nykyisen Puutarhaliiton edeltäjän terveiset.
Puutarhaliitto lupasi tehdä ilmaiseksi yhdistyksen jäsenille maantutkimuksia,
mikä myöhemmässä pöytäkirjassa paljastui maan reaktiotilan eli happamuuden
mittaamiseksi. Yhdistys tarjosi n. 60 hengen juhlayleisölle kahvit.

Seuraava vuosijuhla vuonna 1940 todennäköisesti peruttiin
kokonaan, sillä mahdollisena juhla-aikana maamme oli sodassa. Pöytäkirjassa
19.11.1939 tosin on maininta, että 30-vuotisjuhla on päätetty pitää
tammikuussa, muuta myöhemmin siitä ei ole mitään mainintoja. Samoin on käynyt
juhlanäyttelyn.

Vuonna 1950 pidetystä 40-vuotisjuhlastakaan ei ole jäänyt
tarkempia dokumentteja, mutta se lienee pidetty yhdistyksen juhlanäyttelyn
yhteydessä huhtikuussa. Näyttelyjulkaisun ohjelmassa on lauantaina 29.4 klo 16
juhlakokous ja klo 20 juhlaillallinen. Paikasta ja juhlan sisällöstä ei ole
mainintoja.

Seuraavat kolme vuosijuhlaa yhdistys vietti syksyisin
järjestettyjen Turku Kukkii –näyttelyiden yhteydessä vuosina 1960, 1970 ja
1980. Niidenkään juhlien sisällöistä ei ole kovin paljoa jäänyt arkistoon.

Tähän asti komeimmat synttärijuhlat Lounais-Suomen
Puutarhayhdistys järjesti 22.3.1985 täyttäessään 75 vuotta. Paikkana oli Turun
arvokkain tila eli Turun linna, jonne kokoontui n. 120 henkeä juhlimaan. Juhlan
arvokkuutta nosti vielä se, että suuri osa juhlijoista oli maamme puutarha-alan
kermaa, sillä edellisenä päivänä Turussa Åbo Academin salissa kokoontui
Puutarhaliiton edustajisto, joille yhdistys järjesti vielä juhlapäiväksi
retkeilyn Turun parhaimpiin puutarhakohteisiin. Juhlan ohjelmaan kuului
puheiden, onnittelujen ja kunnianosoitusten lisäksi oopperalaulua,
tanhuesityksiä ja tanssia. Illan menukin oli arvokas, mutta sen osanottajat
maksoivat illalliskortin ostamalla.

Yhdistyksen 80-vuotisjuhlat järjestettiin Ruoka Farma
–messujen yhteydessä 6.10.1990. Juhlavastaanotto pidettiin päivällä Turun
Messukeskuksessa, minne tuli onnittelijoita läheltä ja kaukaa. Heille yhdistys
tarjosi tutustumisen messuille, missä oli Puutarhayhdistyksen ja Aura
Trädgårdsvännerien yhteisesti rakentama osasto ’puutarha ennen ja nyt’.
Iltajuhla oli samana päivää Marina Palace –ravintolassa, missä illallisen
jälkeen jaettiin Puutarhaliiton hopeiset jäsenmerkit 10 ansioituneelle
jäsenelle. Loppuilta jatkui tanssin ja seurustelun merkeissä. Juhlaan
osallistui n. 70 henkeä.

Seuraavat kaksi vuosijuhlaa Puutarhayhdistys järjesti
Puutarhan Kevät –näyttelyiden yhteydessä. Oikeasti 90-vuotisjuhlaa ei
järjestetty, vaan Puutarhan Kevät 2000 yhteydessä oli juhlavastaanotto. Itse
näyttelyssä oli näyttävänä yleiskoristeena puutarhahistoriallinen katsaus
lämpölavoineen ja vanhoine esineineen. Näyttelyn yhteydessä pidettiin lähinnä
näytteilleasettajille tarkoitettu iltajuhla, jonka järjestelyssä yhdistys oli
vahvasti mukana.

Yhdistyksen täyttäessä 100 vuotta oli pääjuhla järjestetty
Puutarhan Kevät –näyttelytilaan perjantai-illaksi 9.4.2010. Juhliin osallistui
n. 130 vierasta, missä oli myös joukko suomalaisia puutarha-alan vaikuttajia,
jotka olivat tulleet samana päivänä Messukeskuksessa pidettyyn Puutarhaliiton
edustajiston kokoukseen. Juhlassa oli vahva historiallinen panos. Sen lisäksi
yhdistys tarjosi näyttelyvieraille sunnuntaina laulu- ja sketsiesityksen
’terveellisiä nautintoja’. Juhlavuosi näkyi muutenkin koko vuoden ohjelmassa.

Yhdistyksen jaostoillakin on ollut omia vuosijuhliaan.
Puutarhanaiset viettivät 10-, 20- ja 30-vuotisjuhliaan. Ensimmäiset pidettiin
jaoston perustamispaikassa eli Lehtisen kahvilassa ja myöhemmät ravintoloissa.
Viherpeukalot tulivat Puutarhayhdistyksen jäseniksi vuonna 2002, mutta
20-vuotisjuhliaan he viettivät jo vuonna 2005 Ruissalon Honkapirtillä, koska
oli aloitettu toisen nimen alla vuonna 1985.


Vuoden puutarhuri

Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksen täyttäessä 80 vuotta sisarjärjestö Aura Trädgårdsvänner
lahjoitti pokaalin, joka tarkoitettiin kiertopalkinnoksi vuosittain
valittavalle Vuoden Puutarhurille. Yhdistyksen hallitus on valinnut vuosina
1990-2010 20 vuoden puutarhuria. Vuonna 1993 sellaista ei nimetty johtuen
siitä, että valinta-aikaa muutettiin. Ensimmäiset Vuoden Puutarhurit nimettiin
vuoden lopulla henkilöille, joiden katsottiin vuoden aikana ansioituneen,
vuoden 1993 jälkeen valinta siirtyi kevätkauteen ja perusteena valinnalle oli
koko puutarhaura.

Valinnoissa on
otettu huomioon puutarha-alan eri sektorit mahdollisimman tasapuolisesti.
Viljely- ja viherpuolen kesken noudatettiin vuorovuosien sääntöä. Väliin
valittiin myös henkilöitä, jotka olivat ansioituneet molemmilla sektoreilla tai
edustivat opetusta tai tutkimusta. Pokaalin jalustassa olevat hopealaatat
täyttyivät sopivasti vuonna 2010, jolloin yhdistys sai 100-vuotisjuhlan
kunniaksi jälleen uuden pokaalin Aura Trädgårdsvännereiltä.  Tähän mennessä valitut Vuoden Puutarhurit
ovat seuraavat:

1990
Ylipuutarhuri
Paavo Korventausta

1991
Kauppapuutarhuri
Tapio Heikkilä

1992
Puutarhaneuvos
Jarmo Suominen

1994                   Ylipuutarhuri Udo Drude

1995                   Kauppapuutarhuri Timo Juntti

1996                   Puutarhaneuvos Aarno Kasvi

1997                   Hortonomi Marja-Leena Myllylä

1998                   Konsulentti Sven Engblom

1999                   Puutarhaneuvos Matti Tuominen

2000                   Toimitusjohtaja Esko Murto

2001                   Puutarhaopettaja Reetta Koivisto

2002                   Toimitusjohtaja Antti Kauppila

2003                   Professori Risto Tahvonen

2004                   Hortonomi Marianne
Blom-Salola

2005                   Hortonomi Juhani Piirainen

2006                   Ylipuutarhuri Lauri Laine

2007                   Kauppapuutarhuri Juhani Laine

2008                   Viheryrittäjä Mika Lassila

2009                   Kauppapuutarhuri Juha Oksanen

2010                   Toimitusjohtaja Markus von
Weissenberg

 

Vuoden
Puutarhureiksi valittujen henkilöiden kyvykkyyttä ilmentää ehkä myös se, että
kolme heistä on saanut valintansa jälkeen puutarhaneuvoksen arvonimen. Valitut
edustavat hyvin koko puutarha-alan kirjoa: Kasvihuoneviljelijöitä on 6,
laitospuutarhureita 5, puutarhakaupan alalla toimivia on 4, tutkijoita,
neuvojia ja opettajia on 4 ja yksi puutarhasuunnittelija . Monet ovat tehneet
kuitenkin useammanlaisia tehtäviä. Kaikki viljelijät kuitenkin on valittu
kasvihuonesektorilta, koska viimeisen 50 vuoden aikana avomaanviljelijät ovat
samaistuneet enemmän maanviljelijöihin. Valitut vuoden puutarhurit kahta lukuun
ottamatta ovat myös Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen jäseniä.


Toiminnan
rahoitus

Aatteellisten
yhdistysten toimintaan ei yleensä kuulu ammattimainen rahan teko, mutta kaikki
toiminta on kuitenkin jotenkin rahoitettava. Jäsenistöltä saatavat jäsenmaksut
eivät voi kattaa merkittävää osaa kuluista ellei yhdistys elä hiljaiseloa.
Toinen jäsenistön suora tuki on talkootyöt, mikä voi olla jo merkittävämpi
rahoitusmuoto. Jäsenten työpanos on lähes aina annettu vastikkeetta yhteiseen
käyttöön, mutta erilaisista toimisto- ja matkakuluista olisi hyvä maksaa
korvauksia, jos yhdistys ylipäätään aikoo pysyä virkeässä kunnossa. Tosin hyvä
yhteishenki voi korvata joskus osan näistä järjestelykuluista, mutta tuskin
koskaan kokonaan.

Maksulliset
tapahtumat

Yhdistys voi
järjestää erilaisia tapahtumia, joista se voi periä osanottomaksuja.
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on harjoittanut tätä toimintaa koko historiansa
ajan, mutta hinnoitteluperusteet ovat vaihdelleet eri aikoina. Ensimmäisten
vuosikymmenien aikana yhdistyksen toiminnan päämääränä oli puutarhaviljelmien
tuotteiden menekinedistäminen ja muu toiminta oli tälle alisteista. Niinpä
ensimmäisten huvitoimikuntien tehtävänä oli järjestää tanssiaisia, juhlia ym,
joiden maksujen tuli olla järjestelykuluja suuremmat. Sitä aikakirjat eivät
kerro, miten tuottoisaa huvitoimikunnan toiminta oli ja ketkä olivat
maksumiehiä, jäsenet vai suuri yleisö. Todennäköisesti tuloja saatiin
molemmilta.

Puutarhayhdistys
on järjestänyt vuosittain myös monia opintomatkoja, kursseja ja
esitelmätilaisuuksia, joista on peritty maksuja. Niitä tuskin koskaan on
hinnoiteltu niin, että niistä olisi tavoiteltu tuottoa. Silloinkin kun
Puutarhayhdistys oli puutarhaviljelijäin järjestö, maksut on pyritty
hinnoittelemaan kustannuksia vastaaviksi, sillä sehän on ollut osa toiminnan
tavoitetta eli edistää alueen puutarhatuotteiden kilpailukykyä.

Sen jälkeen kun
Puutarhayhdistys oli saanut lähinnä puutarhanäyttelyistä tuloja toimintakuluja
varten, on yhdistys hinnoitellut jäsentapahtumat niin, että osanottomaksut
kattavat vain suorat järjestelykulut. Toiminnan periaatteena on ollut
1900-luvun lopulta alkaen, että hinnoittelu on tehty kohtuullisen runsaan
osanottajamäärän mukaan, mitä ei kuitenkaan ole pidetty tapahtuman toteutuksen
rajana. Kustannukset ovat siis saaneet ylittää osanottomaksuista saadut tulot,
koska tapahtumat kukin tavallaan myös edistävät puutarhakulttuuria eli
toiminnan tavoitteita.

Yhdistyksen
tulojen ollessa hyvällä tasolla on maksuttomien tapahtumien osuus kasvanut.
Valtaosa niistä kohdistuu jäsenistölle kuten kokousesitelmät ja opastetut
lähiretket.

Myynti- ja
välitystoiminta

Ensimmäisinä
vuosikymmeninään L-S Puutarhayhdistys harjoitti yhteishankintoja erilaisten
tuotantopanosten kuten siemenien, sipulien ja tarvikkeiden osalta.
Yhdistyksellä oli myös hankkeita perustaa jäseniään palvelevia liikelaitoksia,
jotka olisivat yhteisomistuksessa. Niiden taloudellisuus lopahti nopeasti, kun kaupallinen
toiminta kehittyi.

Hyvin tärkeä
toimintamuoto oli 1910-luvulla työvoiman välitys, mitä varten perustettiin oma
toimisto. Sinne kirjautuneet yrittäjät maksoivat kirjaus- ja vuosimaksut sekä
jokaisesta välitetystä työntekijästä erillisen maksun. Myös työntekijät maksoivat
saadessaan työpaikan. Tulot tuskin olivat mitenkään merkittävät ja koko
välitystoiminta lopetettiin melko nopeasti. Ainakin kerran yhdistys on myynyt
työtä, kun L-S Puutarhanuoret järjestivät 1960-luvulla keväiset
”orjamarkkinat”, missä yleisö sai huutaa itselleen lähinnä puutarhatöitä
tekemään orjan. Tulot jäivät sen verran alhaisiksi, ettei tapahtumaa enää
toistettu.

Suurelle
yleisölle tapahtuneet itse järjestetyt myyjäiset ovat sen sijaan olleet
Puutarhayhdistykselle merkittävä tulonlähde joinain aikoina. Myyjäisiä
järjestettiin jo 1910-luvulta alkaen lähinnä syksyisin, kun yhdistyksen
jäsenistä useimmilla oli myytäviä puutarhatuotteita. Myyjäistulot olivatkin
merkittävin tulolähde yhdistykselle aina 1960-luvulle asti. Sen jälkeen
puutarhatuotteita on saanut ostaa yleisesti marketeista eikä järjestön
myyjäisissä enää voinut löytää sellaisia uutuustuotteita, että niiden takia
kuluttajien olisi kannattanut tilaisuuteen vaivautua.

Yhdistys ja sen
jaostot ovat tehneet omia myyntitorejaan suurten yleisötapahtumien yhteyteen,
joista merkittävimpiä ovat olleet puutarhanäyttelyt. Puutarhan Kevät
–näyttelyissä järjestöjen myynti on ollut kaikkien järjestöjen yhteistoimintaa.
Muina myyntipaikkoina ovat olleet mm. maatalousnäyttelyt ja ruokamessut.
Yhdistys on myynyt tuotteita mm. Farma –maatalousnäyttelyissä ja
–ruokamessuilla, Okra –näyttelyissä ja Turun Ruokamessuilla. Tulot näissä
muiden järjestämissä tapahtumissa ovat yleensä pienet, mutta vuoden 1986 Farma
–näyttelyssä arvat ja tuotemyynnit tuottivat merkittävästi mukana olleille
järjestöille.

Puutarhanäyttelyt ja
messut

Puutarhanäyttelyiden
järjestäminen ja messutapahtumiin osallistuminen ovat lähtökohdiltaan alan
imagoa parantavia ja menekkiä edistäviä eli kaikin tavoin puutarhakulttuuria
edistäviä toimia, jolloin niihin voi sijoittaa yhteisiä varoja. Joskus
näyttelyistä ja messuilta voi saada myös tuloja, joita voi käyttää
puutarhakulttuurin edistämiseen muillakin tavoilla.

Ensimmäisistä L-S
Puutarhayhdistyksen julkisista esiintymisistä näyttelyistä ja messuilla on
hyvin vähän dokumentteja, mutta arvattavasti 1900-luvun alkupuolella osastot
maatalous- ja toisten järjestämissä puutarhanäyttelyissä rahoitettiin suurelta
osin niihin osallistuneiden jäsenpuutarhojen maksuilla ja talkootöillä. Mitään
tuloja niistä tuskin on tullut yhdistykselle, vaan menoja.

Puutarhayhdistyksen
kaksi ensimmäistä omaa puutarhanäyttelyä vuosina 1935 ja 1946 eivät
todennäköisesti tuottaneet merkittäviä tuloja yhdistyksen kassaan. Kolmas
vuonna 1950 pidetty puutarhanäyttely Turun Taidemuseossa on todennäköisesti
tuottanut tuloa jonkin verran, mutta vasta neljäs v. 1960 Turun
Konserttitalolla järjestetty syysnäyttely oli taloudellisesti merkittävän
tuottoisa ja loi jatkossa mahdollisuuden kehittää viiden vuoden välein pidetyt
syksyiset Turku Kukkii –näyttelyt, mitkä järjestettiin yhteistyössä
Kauppapuutarhaliiton V-S piirin kanssa. Myös kukkakauppiaat otettiin mukaan
näyttelyorganisaatioon.

Turku Kukkii
–näyttelyjen tuotoista osa jaettiin kolmelle järjestölle ja osa siirrettiin
Puutarhayhdistyksen ja Kauppapuutarhaliiton piirin yhteiseen mainosrahastoon.
Myös talkoisiin osallistuneet Puutarhanaiset ja Puutarhanuoret saivat osuutensa
tuotoista.

Vuonna 1982
alkaneet Puutarhan Kevät –näyttelyt ovat olleet pääsääntöisesti myös
taloudellisesti tuottoisia ja tukeneet siten kaikkien neljän
yhteistoimintajärjestön toimintaa. 2000-luvun aikana tapahtunut kävijämäärän
taantuma on kuitenkin syytä saada pysähtymään, ettei talkootyön mielekkyys
katoa. Jotain uuttaa olisi siis taas keksittävä, sillä Pohjoismaiden
näyttävinkin yleiskoristelu on menettänyt tehoaan usein toistuessaan.

 

Arpajaiset ja puutarharuletti

Lounais-Suomen
Puutarhayhdistys on järjestänyt myös arpajaisia lähes toimintansa alusta
alkaen. Yleensä arpajaiset on sidottu johonkin tapahtumaan, ennen kaikkea
puutarhanäyttelyjen yhteyteen. Ensimmäisinä vuosikymmeninä järjestettiin pari
kertaa yleiset arpajaiset, jolloin jäsenet ovat kaupanneet esim. oman
torimyyntinsä ohessa yhdistyksen arpoja. Muutaman kerran arpoja on myyty myös
muidenkin järjestämissä tapahtumissa, viimeksi Farma –maatalousnäyttelyssä
vuonna 1986.

Arpoja on myyty
myös erilaisissa juhlissa ja muissa jäsentapahtumissa, mutta niiden suosio on
laantunut viimeisten vuosikymmenten aikana, koska pienen porukan kesken
arpajaistapahtuma tuottaa vaivaan nähden heikosti. Sen jälkeen kun aloitettiin
neljän järjestön yhteisvoimin järjestämään Puutarhan Kevät –näyttelyitä, on
puutarha-arpajaiset järjestetty myös yhteisen toimikunnan nimissä, työn tosin
ovat aina tehneet L-S Puutarhayhdistyksen jäsenet.

Viherpeukalot
saivat 1990-luvulla idean rakennuttaa itselleen ruletti, jonka avulla on
kerätty rahaa puutarharulettina suurissa yleisötapahtumissa kuten
puutarhanäyttelyissä ja maatalous- ja ruokamessuilla. Viherpeukaloiden
liityttyä Lounais-Suomen Puutarhayhdistykseen on tämäkin toiminta tapahtunut
pääasiassa järjestöjen yhteistoiminnan nimissä.

 


Hallinto ja organisaatiot

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on rekisteröity järjestö,
millä on hallitus, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja varainhoitaja.
Näiden lisäksi yhdistyksellä on ollut muitakin toimihenkilöitä, joita on
tarvittu vaihtelevasti eri aikoina. Organisaatioon on kuulunut myös jaostoja,
joita hoitavat omat hallintoelimet ja toimihenkilöt. Jaostotoiminta alkoi
1950-luvulla ja muuttui vuosien saatossa, kun puutarha-alan ammatin piiristä
nousseet jaostot taantuivat ja tilalle tuli puutarhaharrastajien Viherpeukalot.
Toimintansa alkuvuosina yhdistystä ei rekisteröity yksinkertaisesti sen vuoksi,
että Venäjän vallan loppuaikana ei enää pidetty yhdistysrekisteriä. Asia
korjattiin melko pian sen jälkeen, kun Suomi pääsi säätämään itselleen lakeja.
Yhdistysrekisteriin Lounais-Suomen Puutarhayhdistys kirjattiin 16.4.1921.

Sääntömääräiset ja
muut jäsenkokoukset

Ennen rekisteröitymistään L-S Puutarhayhdistys piti
vuosittain vain yhden vuosikokouksen, mutta muita jäsenkokouksia oli useita,
parhaimmillaan lähes 10. Silloin jäsenkokoukset päättivät asioista, jotka
myöhemmin siirtyivät johtokunnalle tai hallitukselle. Jäsenmäärän kasvu 1920-luvulla
oli tärkein syy ”edustuksellisen demokratian” kasvulle. Jäsenkokouksien määrä
on vaihdellut eri vuosikymmenillä seuraavasti: 1910-luvulla yli 6, 1920-luvulla
keskimäärin 5, 1930-luvulla 4 ja vuodesta 1937 oli yleensä vain 2
sääntömääräistä kokousta ja vuosina 1998-2001 vain vuosikokous vuosittain.

Puutarhayhdistyksellä oli 1920-1990-luvuilla käytössään
kahden vuosikokouksen käytäntö, missä syyskokouksessa valittiin
luottamushenkilöt ja laadittiin toimintasuunnitelma ja budjetti seuraavaa
vuotta varten ja kevätkokouksessa hyväksyttiin edellisen vuoden toiminta ja
myönnettiin vastuuvapaus johtokunnalle/hallitukselle. Puutarhayhdistyksen
toiminnan laantuessa, kun puutarha-alan ammattilaiset siirtyivät toimimaan
omiin toimialajärjestöihin ja puutarhaharrastus ei kuulunut vielä toimintaan,
yhdistys siirtyi v. 1998 yhden sääntömääräisen vuosikokouksen käyttöön.

Tällainen puhtaasti yhden vuosikokouksen käytäntö ei
kuitenkaan kestänyt kovin kauan, sillä vuonna 2002 liitettiin Lounais-Suomen
Puutarhayhdistykseen Turun Seudun Viherpeukalot, joka järjesti jäsenistölleen
vuosittain yli kymmenen tapahtumaa ja osallistui myös muiden järjestämiin
tapahtumiin kuten Kuralan ja Tuorlan yleisötapahtumiin. Näin
Puutarhayhdistyksen toimintaan tuli uudellen syyskokous, joka ei kuitenkaan ole
sääntömääräinen eli sen laatima toimintasuunnitelma virallistetaan yhdistyksen
vuosikokouksessa.

Vaikka syyskokouksen tehtävänä on valita seuraavan vuoden
viherpeukalotoimikunta, voivat siihen osallistua kaikki yhdistyksen jäsenet,
sillä siellä käsitellyt asiat, jotka pääasiassa liittyvät puutarha- ja
kulttuuriharrastukseen, koskettavat myös useimpia puutarha-alan
ammattilaisiakin. Yleensä syyskokouksessa tehdään yhteenveto matkoista ja
muista vuoden tapahtumista diakuvien kanssa ja näin välitetään toiminnan anti
tuoreeltaan jäsenille.

Yhden asian tai muita ylimääräisiä jäsenkokouksia
Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksellä, aivan alkuvuosia lukuun ottamatta, on
ollut erittäin vähän.

Johtokunta eli
hallitus

Vuosisadan alussa yhdistyksen toimeenpaneva elin oli
johtokunta, joka valitsi itselleen puheenjohtajan. Vasta 1980-luvulla otettiin
käyttöön hallitus –nimike ja puheenjohtajan valinta jäsenkokouksessa.
Hallitustyöskentelyssä jokaisella yhdistyksellä on oma toimintakulttuurinsa.
Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksellä on tapana kutsua hallituksen kokouksiin
myös hallituksen varajäsenet ja jaostojen ja toimikuntien edustajat. Näin ollen
hallituksen kokouksiin osallistuu usein yli 10 henkilöä ja asiat voidaan
päättää edustavalla määrällä.

Vuosi 2010 oli yhdistyksen juhlavuosi, kun täyteen tuli 100
vuotta. Hallitustyöskentelyssä se näkyi erikoislaatuisena ratkaisuna, kun
hallitus ja Viherpeukaloiden valitsemat harrastaja- ja kulttuuritoimikunta
pitivät pari yhteistä kokousta. Näin saatiin juhlavuoden erikoistapahtumat
järjestettyä kaikkien aktiivitoimijoiden kesken. Osasyynä poikkeavaan
käytäntöön oli myös sillä, että yhdistyksen johto oli uusiutunut ja
organisaatiomuutos oli vielä käymisvaiheessa.

Toimikunnat ja
työryhmät

Järjestötoiminnan pyörittäminen tapahtuu usein erilaisten
toimikuntien tai työryhmien kautta. Lounais-Suomen Puutarhayhdistys valitsi
ensimmäisinä vuosinaan 1910-luvulla usein lyhytaikaisia toimikuntia esimerkiksi
seuraavan jäsenkokouksen järjestämistä varten. Tällöin kokoukset olivat
osaltaan esitelmätilaisuuksia, jolloin työryhmä valmisteli ohjelman. Myös
erillisiä asioita varten valittiin usein omia toimikuntiaan. Vakiona oli
toiminnan alkuvuosina erilaisia yhteishankintoja hoitavat toimikunnat.

Huvitoimikunta valittiin myös toiminnan ensi vuosista
alkaen. Myöhemmin seurasi retkeily- ja urheilutoimikunnat, jotka 1950-luvulla
yhdistettiin huvitoimikunnan kanssa vähäksi aikaa yhdeksi isoksi
järjestelytoimikunnaksi. Myöhemmin hiihtokilpailut ja 1960-luvulla myös
pilkkikilpailut jäivät Martti Matilaisen tehtäviksi ja huvitoimikunnan roolin
ottivat L-S Puutarhanaiset ja väliaikaisesti myös L-S Puutarhanuoret
1970-luvulla. Myöhemmin 1980-luvulta alkaen teatterimatkat hoidettiin
Puutarhanaisten toimesta ja 2000-luvulla sen roolin otti Viherpeukaloiden
kulttuuritoimikunta.

Lähinnä tulojen hankintaa varten L-S Puutarhayhdistys
valitsi melko varhaisessa vaiheessa myyjäistoimikunnan, joka järjesti yleensä
syksyisin pienoisnäyttelyitä ja niiden yhteydessä harjoitti tuotemyyntiä. Tämän
roolin otti 1950-luvulla Puutarhanaiset, joita avustamaan valittiin pari
miestä. 1960-luvun puolivälistä parin kymmenen vuoden ajan myyjäisiin
osallistuivat puutarhanuoret, joiden toimikunta vastasi näistä toiminnoista,
viimeksi 1980-luvun Farma -näyttelyissä

Puutarhanäyttelyiden järjestämistä varten valittiin
jokaiseen oma toimikuntansa. Omia näyttelyitä yhdistys järjesti vuosina
1935-1960, minkä jälkeen yhdistys valitsi järjestöjen yhteisiin
näyttelytoimikuntiin omat edustajansa parin kymmenen vuoden ajan Turku Kukkii
–näyttelytoimikuntiin ja sen jälkeen Puutarhan Kevät-näyttelytoimikuntiin.
Puutarhan Kevät –näyttelyiden jatkuessa säännöllisesti ei enää valittu
näyttelykohtaisia toimikuntia, vaan pysyvään näyttelytoimikuntaan jokainen
sopijaosapuoli valitsi omat edustajansa omaan tahtiinsa. Näyttelytoimikunta
sitten nimesi työryhmiä ja vastuuhenkilöitä erikseen jokaiseen Puutarhan Kevät
–näyttelyyn.

Myyjäisistä ja näyttelyistä saaduista tuloista osa
käytettiin tuotteiden menekinedistämiseen. Näitä varten valittiin ensin
yhdistyksen oma toimikunta, minkä korvasi 1965-näyttelyn jälkeen perustettu
Kauppapuutarhaliiton piirin kanssa muodostettu yhteinen mainostoimikunta.
Vuonna 1983 tämä yhteinen mainostoimikunta jaettiin kahteen osaan eli kukka- ja
vihannesmainostoimikunniksi. Kukkamainostoimikunta käytti varansa loppuun
1990-luvun alussa paikallisiin TV-mainoksiin. Vihannesmainostoimikunta
sinnitteli vuoteen 2005 ja käytti varoja näyttelyiden yhteisosastoihin ja mm.
Paavo Nurmi Marathonien ruokatarjoilun kasviksiin.

Yhdistyksen täyttäessä pyöreitä vuosia valittiin usein
juhlatoimikunta hoitamaan juhlien ja muiden siihen liittyvien tapahtumien
järjestämistä ja historiikin laatimista varten. Viimeisin tähän mennessä
valittu on 100-vuotisjuhlatoimikunta vuonna 2010, mikä organisoi paitsi
100-vuotisjuhlan, järjesti mm. Turun Ruokamessuille järjestötoimintaa
esittelevän osaston ja kasvisseminaarin.

Yhdistyksen jaostoilla Puutarhanaisilla ja Puutarhanuorilla
oli omat omissa jäsenkokouksissa valitut johtokuntansa, jotka jäsenilleen
tarkoitettujen ohjelmien lisäksi ottivat monien toimikuntien rooleja koko
yhdistyksen puolesta. Puutarhanuorten toiminta sammui 1990-luvun alussa ja
Puutarhanaisten toiminta supistui niin, että johtokuntaakaan ei enää valittu.
Puutarhanaisten pieni johtoryhmä järjesti kuitenkin teatterimatkoja
2000-alkuvuosiin asti ja vastasi puutarhanäyttelyjen arpojen myynnistä. Nämä
toiminnot siirtyivät vuoden 2003 jälkeen Viherpeukaloiden
kulttuuritoimikunnalle.

Oma lukunsa yhdistyksen organisaatiossa on Ruukkukasvikerholla,
joka toimi yhdistyksen jaoksena. Sille ei valittu erillistä toimikuntaa, vaan
puheenjohtaja ja sihteeri hoitivat kokoontumiset jäsenpuutarhoilla ja
järjestivät matkoja, muutaman kurssiluontoisen tilaisuuden sekä erilaisia
messuesiintymisiä. Varsinkin ulkomaisiin matkoihin osallistumista tarjottiin
myös toisille yhdistyksen jäsenille sekä ulkopuolisille ruukkukasvien
tuotannosta kiinnostuneille.

Viherpeukalotoiminnan liittäminen osaksi L-S
Puutarhayhdistyksen toimintaa muutti myös järjestön organisaatioita.
Viherpeukaloilla on ollut järjestön sisällä oma autonomiansa, minkä puitteissa
on valittu ensin harrastajatoimikunta ja myöhemmin myös kulttuuritoimikunta.
Toimikunnat ovat kuitenkin toimineet yhteisten kokousten kautta, joissa
tehtävät on jaettu vastuuhenkilöille. Vuoden 2010 syyskokouksessa valittiinkin
vain yksi viherpeukalotoimikunta, jonka tarkempi järjestäytyminen jätettiin
tulevan vuosikokouksen jälkeiseen aikaan osana järjestön kokonaisvaltaista
järjestäytymistä.

Toimi- ja
vastuuhenkilöt

Kaikki järjestöt tarvitsevat aina puheenjohtajan,
varapuheenjohtajan, sihteerin ja varainhoitajan, jotka yleensä kuuluvat myös
yhdistyksen hallitukseen. Vähänkin toimeliaammat yhdistykset tarvitsevat myös
muita vastuuhenkilöitä. Jaostoilla on yleensä omat toimihenkilöt, samoin
jokaisella toimikunnalla ja työvaliokunnalla on oltava puheenjohtaja ja
sihteeri, joiden vakansseja toki voi yhdistää. Esimerkiksi puheenjohtajana voi
olla yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja sihteerinä yhdistyksen sihteeri,
tai sitten pienen ryhmän puheenjohtajan ja sihteerin virkoja hoitaa sama
henkilö. Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen toimikuntien alkuvuosien
vastuuhenkilöistä on vain hajatietoja, mutta jaostojen toimihenkilöistä on
jäänyt arkistoon kohtuullisen kattavat tiedot.

Puutarhayhdistyksen alkuvuosina valittiin myös muita
vastuuhenkilöitä kuten emäntiä järjestämään kokousten ja tapahtumien kahvitusta
tai muonitusta. Joskus vastuuhenkilöt sovittiin hallituksen tai toimikuntien
kokouksissa tapaus kerrallaan, joskus löytyi järjestelijöitä luontevasti
hoitamaan pidemmäksikin aikaa esimerkiksi teatterimatkoja tai
puutarhavierailuja.

Parin ensimmäisen vuoden aikana yhdistys sopi eri henkilöitä
pitämään yhteyttä alueen lehtiin kuten Turun Sanomiin, Uuteen Auraan ja Kansan
Päivälehteen. Yhteyshenkilöiden toimenkuvasta ei kokouspöytäkirjoissa kerrota
sen tarkemmin, mutta ilmeisenä toivomuksena on ollut laatia artikkeleita
puutarhatuotannosta tai antaa siitä materiaalia toimittajille. Myöhemmin
mainostoimikuntien puheenjohtajat ja sihteerit ovat pitäneet yllä
lehdistösuhteita. Vuonna 2010 L-S Puutarhayhdistys valitsi tiedotusvastaavan
juhlavuoden tapahtumien julkistamista varten.

Melko pian perustamisensa jälkeen Puutarhayhdistys valitsi
puutarha-alan julkaisujen tilausten vastaanottajia. He ottivat vastaan jäsenten
ja ehkä muidenkin alasta kiinnostuneiden Puutarhalehden, Flooralehden ja
puutarhakalenterin tilauksia. Ottamalla vastaan lehtitilauksia yhdistys sai
itselleen vapaakappaleita, jotka tallennettiin omaan kirjastoon. Vielä
1980-luvulla asiamiehet ottivat vastaan puutarhajulkaisujen tilauksia, mutta
silloin niillä ei enää ollut kytköstä Puutarhayhdistykseen.

Organisaatio
jatkuvassa muutoksessa

Täytettyään 100 vuotta Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on
jälleen pohtimassa organisaationsa uudelleen järjestelyjä. Vähän ennen
juhlavuotta yhdistettiin Viherpeukaloiden sihteerin ja varainhoitajien toimet
pääyhdistyksen toimihenkilöille. Vähän Viherpeukaloiden fuusion jälkeen
järjestötoimintaan mukaan otettiin myös viherammattilaiset, joille on
järjestetty omia tapaamisia, kursseja ja seminaariristeilyjä. Toiminta ei
kuitenkaan ole saanut lopullista muotoaan, sillä ohjelmaa viherammattilaisille
on järjestänyt ilman virallista valintaa sama henkilö, joka on ollut vastuussa
Viherpeukaloiden toiminnasta ja jäsenkirjeiden laadinnasta. Muutenkin
yhdistyksen piirissä on aika taas jakaa tehtäviä useammille vastuunkantajille
tai muuten toiminta tukahtuu.

2000-luvulla yhdistyksen toimintaan on tullut myös
puutarhaperinteen vaaliminen. Konkreettisesti se tuli yhdistyksen toimintaan
mukaan Puutarhaperinnekeskushankkeen muodossa. Hankkeen jälkeen perinnettä
vaalimaan perutettiin oma yhdistys, missä mukana on myös 4 muuta järjestöä.
Käytännössä Puutarhayhdistyksen jäsenet ovat vastanneet valtaosasta
perinnekeskustoiminnasta.

Edustajat

Yhdistyksen toimintaan kuuluu oleellisesti myös edustajat,
joiden kautta se voi vaikuttaa omaa piiriään laajemmalle. Silloin kun
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys perustettiin, ei ollut mitään valtakunnallista
puutarhajärjestöä puhumattakaan liittoa, mihin alueelliset järjestöt olisivat
voineet liittyä. Mutta silloin oli jo useita alueellisia yhdistyksiä, jotka
virittelivät yhteistyötään. Eräs yhteistyön muoto oli ’Puutarhamiesten’
valtakunnalliset kokoukset. Näihin L-S Puutarhayhdistyskin lähetti edustajiaan.
Yhdistyksellä ei kuitenkaan ollut alussa varoja matkakuluihin, joten edustajat
matkustivat omalla kustannuksellaan, jos ylipäätään matkustivat. Näissä
tapaamisissa perustettiin useaankin kertaan valtakunnallinen puutarhajärjestö,
mutta ne kariutuivat, kunnes v. 1925 päästiin vakiintuneeseen valtakunnalliseen
järjestelmään.

Vuonna 1925 perustettiin Suomen Puutarhaviljelijäin liitto,
minkä jäseneksi myös Lounais-Suomen Puutarhayhdistys liittyi ja on sen jälkeen
lähettänyt lähes joka vuosi edustajansa sen edustajiston kokouksiin.
Puutarhaviljelijäin liitto muotoutui vähitellen koko puutarha-alan
kattojärjestöksi ja vaihtoi nimensä vuonna 1968 Puutarhaliitoksi, kun
jäsenjärjestöihin tuli muitakin kuin ammattiviljelijöitä.

L-S Puutarhayhdistyksen jäseniä on lähes aina ollut
Puutarhaliiton hallituksessa.
Yhdistyksen edustajat ovat olleet useasti myös tärkeässä roolissa
valtakunnallisen Puutarhaliiton muotoutumisessa. Kun Puutarhaliiton hallitus
muutettiin 1990-luvulla eri sektoreiden edustajien mandaattien mukaiseksi, oli
Puutarhayhdistys mukana aktiivisesti luomassa paikallisyhdistysten edustusta.
Samalla luotiin Puutarhaliittoon paikallisyhdistystoimikunta, minkä toimintaan
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on osallistunut aktiivisesti. Yhdistys on usein
lähettänyt edustajiaan Puutarhaliiton järjestämille  kursseille ja seminaariristeilyille.

Vuodesta 1965 Turussa on järjestetty puutarhanäyttelyitä
vain eri järjestöjen yhteistyönä. Vuosien 1965-1980 Turku Kukkii –näyttelyt
järjestettiin Puutarhayhdistyksen ja Kauppapuutarhaliiton V-S piirin
yhteistyönä ja mukana oli myös Suomen Kukkakauppiasliiton V-S piiri. Sen
jälkeen vuonna 1982 alkaneet Puutarha Kevät –näyttelyt olivat jo neljän
yhdistyksen yhteinen hanke, mihin Puutarhayhdistys osallistui aktiivisesti
vielä senkin jälkeen, kun näyttelytoiminnan vastuu siirtyi Turun
Messukeskukselle. Puutarhayhdistyksellä onkin ollut tärkeä vastuu
puutarhakulttuurin esille tuomisessa näissä yhteistoimintanäyttelyissä, sillä
se on ollut vuosituhannen vaihteessa selvästi alueensa laaja-alaisin
puutarhajärjestö.

Vuosien saatossa Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on ollut
mukana monissa muissakin yhteiskunnan toiminnoissa. Alkuaikoina yhdistys on
ollut mukana mm. alueen kauppakamarissa ja puutarhaopetusta ja neuvontaa
harjoittavissa järjestöissä. Yhdistys sai oman edustajansa mm. Tuorlan
maatalous- ja puutarha-alan oppilaitoksen hallitukseen 1980-1990-luvuilla. Sen
kautta yhdistys osallistui myös Lounais-Suomen Vihertietokeskuksen toimintaan,
joka tosin jäi lyhytaikaiseksi, kun mukaan lähteneillä laitoksilla oli
erilaiset näkemykset yhteistyöstä.

Jaostot

Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen toiminnan pyörittämiseen
riitti aina 1950-luvulle asti hallitus ja toimikunnat. Jäsenistön kasvaessa ja
naisten esiinmarssi yhteiskunnassa johtivat jaostotoiminnan luomiseen. Jaostot
ovat muuttuneet vuosien varrella, kun jäsenistö ja koko yhteiskunta on kokenut
muutoksia.

Lounais-Suomen
Puutarhanaiset

Lounais-Suomen Puutarhanaiset perustettiin vuonna 1953
tehostamaan yhdistyksen toimintaa. Päätös oli varmaan hyvin tarpeellinen, sillä
ammattiviljelijäin mielenkiinto oli jo suuntautumassa ammattikunnan
taloudellisia etuja ajavien toimialajärjestöjen suuntaan. Puutarhanaisille
löytyikin heti paljon tehtäviä: Erilaisilla myyjäisillä ja puutarhanäyttelyissä
ja muissakin tapahtumissa järjestetyillä arpajaisilla hankittiin varoja
yhdistystoimintaa ja hyväntekeväisyyttä varten, joulujuhlilla,
kukkaistanssiaisilla ja teatterimatkoilla järjestettiin jäsenille virkistävää
ohjelmaa. Omaa sosiaalista yhteisöä lujitettiin jäsenten kotona pidetyillä
kerhoilloilla, joissa naisetkin saivat tietoa yleisestä ammatti- ja
yhteiskunnan kehityksestä.

1950-luvulla Puutarhanaisten järjestämät syysmyyjäiset
olivat sangen tuottoisia, useana vuotena ne toivat yhdistyksen kassaan jopa
kolme kertaa enemmän varoja kuin jäsenmaksut. Myyjäiset, joita järjestettiin
vuosittain vaihtuvissa paikoissa, eivät olleet pelkästään torimyyntiä, vaan ne
oli rakennettu sopivan tilavaan huoneistoon, missä voitiin laittaa tuotteista
informatiivisiä näyttelyitä ja pitää esitelmiä ja havaintoesityksiä. Yleisön
valistuksen aiheet vaihtelivat jonkin verran, mutta yleensä ne käsittelivät
kukkien ja kasvisten käyttöä ja yleistä talouden hoitoa. Seuraavalla vuosikymmenellä
kaupan logistiikan ja yhteiskunnan valistustoiminnan kehitys vähensi
neuvonnallisten myyjäisten merkitystä, mutta rinnalle tulikin 5 vuoden välein
järjestetyt Turku Kukkii –näyttelyt.

Puutarhanaisten syysmyyjäiset jatkoivat jo aiemmin yhdistyksen
myyjäistoimikunnan aloittamaa perinnettä, ja ilmeisesti myös pääasiassa samojen
henkilöiden toimesta. Erona oli vain se, että nyt toiminnan organisoivat naiset
itse, mikä näkyi myös tapahtumien sisällön paranemisena ajatellen kukkien ja
kasvisten ostajien tarpeita. Sen jälkeen, kun myyjäistoiminnan taloudellinen
tulos alkoi heikentyä ja aktiivisten puutarhanaisten ikä karttua, avuksi
tulivat L-S Puutarhanuoret.

Puutarhanaiset jatkoivat myös ennen sotia alkaneiden
kukkaistanssiaisten perinnettä, mikä alkoi kuitenkin laantua 1970-luvulla.
Viimeisiksi tanssiaisiksi jäivät v. 1972 pidetyt tulppaanitanssiaiset hotelli
Ruissalossa ja v. 1974 pidetyt kukkaistanssiaiset Naantalin Kaivohuoneella.
Puutarhanaisten järjestämissä viimeisissä joulujuhlissa 1960-luvulla ohjelman
teossa avustivat jo Puutarhanuoret, jotka sittemmin 1970-luvulla järjestivät
joulujuhlia itsenäisesti omalle porukalleen.

Sen jälkeen kun Puutarhanaisten vanha aktiiviryhmä kuten
Meeri Murto, Ulla Laine ja Onerva Suominen jättivät vastuun, alkoi toiminta
laantua. 1980-luvulla jaostolle löytyi vielä 3 henkinen ryhmä, joka alkoi
järjestää koko yhdistykselle teatterimatkoja ja hoitaa puutarhanäyttelyiden
arpojen myyntiä aina vuoteen 2003 asti, jolloin vetovastuuseen tulivat
Viherpekalot.

Lounais-Suomen
Puutarhanuoret

Lounais-Suomen Puutarhayhdistykseen oli esitetty
nuorisojaostoa jo vuonna 1947, mutta se saatiin toteutettua vasta vuonna 1962.
Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Markus von Weissenberg ja
varapuheenjohtajaksi Esko Murto. Molemmat lähtivät kesken vuoden opiskelemaan
puutarhatiedettä Tanskaan ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Antero Lyytinen
ja varapuheenjohtajaksi Marja Vaura (myöhemmin Ruohomäki). Alkuvuosien
sihteerinä toimi Pirkko Ruohomäki. Muita puutarha-alalla  tunnettuja vastuuhenkilöitä olivat mm.
retkien järjestäjänä Kalevi Hämäläinen (myöhemmin mm. konsulenttina) ja
huvitoimikunnan puheenjohtajana Hannes Turunen, joka toimi myöhemmin
”legendaarisena” joulupukkina puutarhaväen joulujuhlissa.

Puutarhanuorten ensimmäisinä vuosina Kupittaalla toimi
puutarhakoulu, minkä oppilaiden osallistuminen nuorten toimintaan toi oman
lisänsä osanottajamääriin. Toiminta olikin hyvin vilkasta ja monipuolista.
Kerhokokouksia pidettiin parhaimmillaan kerran kuukaudessa ja niiden ohjelmaan kuului
alussa esitelmä tai alustus, mitä seurasi aiheesta keskustelu ja vapaa
muotoista seurustelua. Samoin retkeiltiin paikallisiin puutarhakohteisiin kuten
kasvitieteelliseen puutarhaan, Kultarantaan ja puutarhantutkimuslaitokselle
sekä lähistön kauppapuutarhoihin. Muutaman kerran tehtiin pidempi matka, esim.
Tampereelle, Satakuntaan ja Helsinkiin.

Vuosina 1963-1971 Puutarhaliitto järjesti valtakunnalliset
taitomestaruuskilpailut, joihin kaikkiin L-S Puutarhanuoret lähetti oman
joukkueensa, kohtuullisen hyvällä menestyksellä! Turussa osattiin valmistautua
taitomestaruuskilpailuihin, sillä yhdistys lähetti v. 1962 Marja Vauran
tutustumaan Norjan vastaaviin kisoihin. Vuonna 1965 taitomestaruuskilpailut
järjestettiin Turussa, minne saatiin lisäväriä kilpailun ulkopuolella
osallistuneesta Ruotsin Nordköpingin puutarhakoulun joukkueesta.
Puutarhanuorten valtakunnallinen toiminta ”väljähti” kuitenkin nopeasti ja
ilmeisesti Puutarhaliitosta ei löytynyt riittävän energistä vetäjää asialle,
joten vuoden 1971 kisat Reitkallissa jäivät viimeisiksi.

Myös Turussa puutarhanuorten toiminta oli 1970-luvulla
uusien haasteiden edessä, jo Kupittaan koulun loppuminen merkitsi toiminnan
tasaantumista. Esimerkiksi kerhoillat jäivät pois lähes kokonaan eikä niitä
saatu elvytettyä edes vuonna 1980 kokeillulla opintopiirillä. Retkeilyt sen
sijaan jatkuivat entisellään ja ulottuivat jo maan rajojen ulkopuolelle.
Vuosikymmenen aikana käytiin mm. Tallinnassa, Gotlannissa, Leningradissa,
Ahvenanmaalla ja Tukholmassa. Viimeinen pidempi matka oli vuonna 1984 tehty
ruskamatka Lapin käsivarteen, minne eräs entinen puutarhanuori oli muuttanut.
1970-luvulla traditioksi muodostuivat Kaarinan Maanviljelysseuran saunahuvilan
keväiset siivoustalkoot, mikä korvattiin kolmella saunaillalla makkaranpaistoineen.

Puutarhanuoret osallistuivat aktiivisesti yhdistyksen
urheilutapahtumiin kuten hiihtokilpailuihin ja muutamana vuonna järjestettyyn
pilkkikilpailuun. 1960-luvulla tehtiin pari omaa polkuretkeä ja 1980-luvulla
käytiin kerran viikonlopun laskettelu- ja hiihtoloman merkeissä Ellivuoressa.
1970-luvulla aloitettiin jokavuotiset lähes kymmenen vuoden ajan järjestetyt
viikonlopun kestävät kalastusmatkat eri puolille Turun- ja Ahvenanmaan
saaristoa. Lentopallo oli suosittua myös noin kymmenen vuoden ajan, kun
talviaikaan vuokrattiin viikoittaiseen treeniin sali jostain Turun koulusta ja
kesäisin kokoonnuttiin palloilun merkeissä melko säännöllisesti Seurakuntien
puutarhan, Vauramäen puutarhan tai Huiskulan kentillä.

Varoja L-S Puutarhanuoret hankkivat lähinnä myyjäisten
kautta. 1960-luvulla oli mm. viherkasvien myyntinäyttely Konserttitalolla ja
pari kertaa pidettiin kesäkukkien myyntinäyttelyitä. Muutaman kerran
Puutarhanuoret osallistuivat yleisiin joulumyyjäisiin valmistaen sinne
erilaisia istutuksia. Puutarhanuoret saivat myös talkookorvausta
puutarhanäyttelyistä. 1970-luvulla Puutarhanuoret osallistuivat myös omalla
myyntitorillaan Farma –maatalousnäyttelyihin.

Lounais-Suomen Puutarhanuorten toiminta laantui 1980-luvun
aikana ja päättyi 1990-luvun alkupuolella. Sillä oli aikoinaan merkitystä
nuoren polven ”sisääntuloon” järjestötyöhön ja puutarha-alaan, mihin he voivat
tutustua oman järjestön kautta verraten monipuolisesti. Myös puutarha-alan
tunnetuksi tekemisessä heillä oli merkittävä vaikutus paitsi omien
neuvonnallisten myyntitapahtumien niin myös muun puutarhaväen kanssa
toteutettujen tapahtumien kautta. Puutarhanuoret olivat hyvä lisä
puutarhanäyttelyiden talkoissa ja hedelmällistä oli myös yhteistyö
Ruukkukasvikerhon kanssa, kun järjestettiin kesäkukkien myyntinäyttelyitä ja
istutettiin kesäkukkien näytemaita.

Ruukkukasvikerho

Ruukkukasvikerho perustettiin vuoden 1971 syksyllä ja koska
kaikkien mukaan tulleiden puutarhojen omistajat olivat Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksen jäseniä, kerhon jäsenet päättivät tehdä siitä jaoston
yhdistykseen. Kerhoa ei kuitenkaan organisoitu samalla tavalla kuin
Puutarhanaiset tai –nuoret. Kerholle valittiin puheenjohtaja ja sihteeri, mutta
ei erillistä toimikuntaa, vaan kaikki kokoukset olivat avoimia kaikille jäsenille.
Kerholla ei ollut myöskään omaa kirjanpitoa.

Kerho kokoontui pääasiassa jäsenpuutarhoilla ilman etukäteen
tehtyä alustusta tai sovittua keskustelun aihetta. Kotimaan retkiä toisten
paikkakuntien ruukkukasviviljelmille tehtiin 2-3 vuoden välein. Ulkomaan matkat
aloitettiin v. 1972, jolloin tehtiin viikon bussimatka Tanskaan. Sen jälkeen
käytiin pari kertaa Ruotsissa, Norjassa ja Hollannissa sekä kerran Englannissa,
Itävallassa ja Saksassa. Turun ruukkukasvien viljelyn maine toi ulkomaan
matkoille osanottajia muualtakin Suomesta.

Kerho piti 1970-luvulla ryhmäkasviesittelyjä ja istutti
ryhmäkasvien näytemaita ensin Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, sitten
Turun Tähkäpuistoon ja kerran Kaarinan Veteraanipuistoon. Yhteisiä
messuosastoja rakennettiin pari kertaa Helsingin puutarhanäyttelyyn ja muutaman
kerran Puutarhan Kevät –näyttelyihin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Muuten
toiminta hiljeni, kun ruukkukasviviljelijäin yhteistoiminta alkoi kehittyä
1980-luvun lopulla Kauppapuutarhaliiton ruukkukasvijaostossa.

Lounais-Suomen
Viherpeukalot

L-S Puutarhayhdistyksen toiminta sai uuden ulottuvuuden, kun
sen toimintaan liitettiin vuonna 2002 Turun Seudun Viherpeukalot. Sen jälkeen
yhdistyksen jäsenenemmistön ovat muodostaneet puutarhaharrastajat. Jaosto aloitti
toimintansa samalla tavalla kuin aiemmin olivat toimineet Puutarhanaiset ja
Puutarhanuoret. Toimintaa on kuitenkin koko ajan rationalisoitu: Parin vuoden
kuluttua fuusiosta luovuttiin kevätkokouksesta, joka sulautettiin yhdistyksen
vuosikokoukseen, ja vuonna 2008 yhdistettiin jaoston ja yhdistyksen sihteerien
ja varainhoitajien tehtävät samoille henkilöille.

Viherpeukalot alkoivat järjestää teatterimatkoja ja muita
kulttuuritapahtumia samalla tapaa kuin aiemmin olivat tehneet Puutarhanaiset.
Naisilta periytyi myös puutarhanäyttelyissä tapahtuvat arpojen myynnit
Viherpeukaloille. Viherpeukaloiden myötä Puutarhayhdistyksen toimintaan tulivat
taas ulkomaanmatkat, joiden sisältö tosin muuttui enemmän puutarhaharrastuksen
ja kulttuurin suuntaan.

Lounais-Suomen Viheryrittäjät

Viheralan kasvu on tuonut alalle monia pienyrittäjiä, joista
useimmat eivät olleet järjestäytyneet valtakunnallisiin yhdistyksiin. Heitä
varten järjestettiin v. 2007 oma verkosto, joka toimii L-S Puutarhayhdistyksen
puitteissa. Viheryrittäjät ovat hyvin löyhä yhteisö, jolla ei ole nimettyjä
vetäjiä. Merkittävin toimintamuoto on ollut helmikuussa järjestetty
pik-nik-risteily ruotsinlaivoille. Seminaariristeilyn ohjelmasta suurin osa on
jäsenten itsensä tuottamia esitelmiä ja alustuksia sekä keskusteluja. Risteilyt
on organisoinut Marianne Blom-Salola vuosina 2007-2010, hän on muutenkin
toiminut verkoston tiedottajana. Vuonna 2008 risteilyllä oli mukana
Viherpeukaloryhmä.

 

 


Järjestöjen yhteistyö

Suomi on yhdistysten luvattu maa, mutta nämä tuhannet
yhdistykset ovat melko harvoin yhteistyössä keskenään. Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksenkin historiassa ensimmäisinä vuosikymmeninä ei ollut juuri
mitään kanssakäymistä toisten järjestöjen kanssa. Aura Trädgårdsvännerkin sai
”rukkaset” kysyttyään Puutarhayhdistystä mukaan järjestämäänsä
puutarhanäyttelyyn.

Yhteistyö muiden
alueiden kanssa

Paikallisella puutarhajärjestöllä ei ole kovin paljoa
yhteistyömahdollisuuksia muiden alueiden paikallisjärjestöjen kanssa, mutta
jotain sentään voi tehdä yhdessä. Ennen oman keskusjärjestön perustamista
yhteistyö olikin projektimaista: L-S Puutarhayhdistyskin osallistui heti
ensimmäisestä vuodestaan alkaen ”puutarhamiesten kokoontumisiin” muutaman
vuoden välein. Pari kertaa näissä tapaamisissa saatiin aikaan yhteinen
järjestö, mutta ne kaatuivat ennen vuotta 1925. Sen jälkeen L-S
Puutarhayhdistys on ollut aktiivinen valtakunnallisen yhteistyön kehittäjä.

L-S Puutarhayhdistyksen arkistoista löytyy ensimmäisiltä
vuosikymmeniltä joitain mainintoja yhdistyksen vierailuista toisten alueiden
puutarhajärjestöjen luona. Tällöin isäntäseura on järjestänyt tutustumisia
alueensa puutarhaviljelmiin ja muihin puutarhakohteisiin ja ehkä auttanut
muunkin ohjelman ja mm majoituksen järjestelyissä. Vastaavasti löytyy jokunen
maininta muiden järjestöjen vierailuista Turun alueella. L-S Puutarhanuoret
tekivät 1960-luvulla vierailut sisarjärjestöjen luokse Helsinkiin ja
Tampereelle ja sai nämä myös vieraakseen. Vuonna 1973 L-S Puutarhanuoret
kysyivät mukaansa Gotlannin matkalle Tampereen puutarhanuoria, joita
osallistuikin matkalle vajaa 10 henkilöä. Myöhemmin Ruukkukasvikerhon ulkomaan
matkoille ja Puutarhayhdistyksen kaukomaiden matkoille osallistui muilta
paikkakunnilta henkilöitä.

Puutarhanuorten toiminta alkoi kuitenkin laantua monin
paikoin 1980-luvulla, vaikka Puutarhaliitolla olikin yrityksiä jatkaa
valtakunnallisia tapaamisia PULNUn organisaation kanssa. Muutama tapaaminen
saatiinkin aikaan ja tekipä Euroopan puutarhanuorten järjestö vierailun
1990-luvun alussa Suomeen. L-S Puutarhanuoret osallistuivat kansainväliseen
vierailuun toimimalla pari päivää heidän isäntänään. Puutarhanuorten toiminnan
loputtua on Puutarhaliiton paikallisyhdistystoimikunta järjestänyt järjestöille
yhteisiä seminaariristeilyjä ja matkoja naapurimaihin ja vierailuja kotimaan
puutarhakohteisiin. Turusta näihin on osallistuttu vaihtelevasti, mutta sen
jälkeen kun Puutarhayhdistys ja Viherpeukalot fuusioituivat, on
Puutarhayhdistys lähettänyt aina joitain edustajia seminaariristeilyille ja
naapurimaihin suuntautuneille matkoille.

Puutarhanäyttelyissä
näyttäviä tuloksia

Yhteistyön ideaa puutarhanäyttelyiden järjestämisessä oli
idätetty heti Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen alkuaikoina, mutta
ruotsinkielisen sisarjärjestön kutsu ei silloin innostanut alkutaipaleella
ollutta yhdistystä. Oikeastaan yhteistyö löytyi vasta, kun se oli ainoa järkevä
tie edetä. Toisen maailmansodan jälkeen puutarhanäyttelyt olivat saaneet kansan
suosion, mutta paikallisilta puutarhajärjestöiltä alkoivat ammattiviljelijät
loppua. Ensin lopahti Aura Trädgårdsvännerien puhti ja heidän viimeinen oma
puutarhanäyttely järjestettiin vuonna 1957. L-S Puutarhayhdistyksellä oli
menestynyt näyttely vielä vuonna 1960, mutta ammattiviljelijät olivat jo
selvästi hakeutuneet toimialajärjestöihin.

1960-luvun alussa turkulaiset kasvihuoneviljelijät Reinon
Murron johdolla ottivat uuden askeleen ja päättivät järjestää L-S
Puutarhayhdistyksen ja Kauppapuutarhaliiton V-S piirin yhteisen
puutarhanäyttelyn vuonna 1965. Reino Murto valitettavasti kuoli samana vuonna,
mutta seuraajaksi tuli Tauno Niinivirta, joka oli näyttelypäällikkönä kaikissa
Turku Kukkii –näyttelyissä. Kasvihuoneita edustavat järjestöt ottivat vielä
kumppanikseen Suomen Kukkakauppiasliiton V-S piirin, joka sai edustajansa
näyttelytoimikuntiin ja osan näyttelyiden tuotoista.

1980-luvun alussa oli syksynäyttelyiden eväät syöty, mutta
uusi ratkaisu oli jo vireillä. Aura Trädgårdsvännerien 100-vuotisjuhlat oli
tulossa ja yhdistyksen puheenjohtaja tarjosi Turku Kukkii –näyttelyitä
järjestäneille järjestöille neljän järjestön yhteistyötä kevätnäyttelyn
järjestämiseksi. Ajatus sai kannatusta ja niin alkoi vuonna 1982 Puutarhan
Kevät –näyttelyjen aika. Suurten ja näyttävien näyttelyjen tekeminen alkoi
kuitenkin tulla liian raskaaksi järjestöjen talkoolaisille, mutta 1900-luvun
lopulla solmittu yhteistyö Turun Messukeskuksen kanssa takasi näyttelyiden
rakentamisen 2000-luvulla ainakin ensimmäisen vuosikymmenen ajan.

Puutarhan Kevät –näyttelyissä otettiin 1900-luvun lopulla
ohjelmaan omenien varttaminen, mihin saatiin apua Hedelmän- ja
Marjanviljelijäin Liiton jäseniltä. 2000-luvun alussa Lounais-Suomen
Puutarhayhdistys otti omalle osastolleen Ruususeuran ja Dendrologiaseuran
paikallisosastot, jotka oman toiminnan esittelyn ohella täydensivät yleisöneuvontaa.
Myöhemmin puutarhaneuvontaa tulivat täydentämään vielä viheralan yrittäjät,
joista suurin osa liittyi myös Puutarhayhdistyksen jäseniksi.

Puutarhanäyttelyissä virinnyt yhteistoiminta poiki vielä
monia muitakin yhteistyökuvioita. Esimerkiksi ruusun vuonna 2002 rakennettiin
kirjamessuille Puutarhayhdistyksen ja Ruususeuran yhteistyöllä ruusupuisto.
Turun Ruokamessujen alkaessa vuonna 2005 syntyi yhteistyökuvio kivuttomasti
Aura Trädgårdsvännerien, kukkakauppiaiden, Kauppapuutarhaliiton piirin ja Lounais-Suomen
Viherpeukaloiden kesken, mitä joskus on täydentänyt Vihannesviljelijät ry. Myös
puutarhajärjestöjen yhteiset pikkujoulut 1900-luvun lopulla olivat seurausta
näyttelyissä virinneestä yhteistyöstä. Yhteisiä matkoja sen sijaan ei tehty
muuta kuin pari kertaa käytiin 1980-luvulla Tukholman puutarhanäyttelyissä.

Monia yhteistyötahoja

Puutarhan Kevät –näyttelyjen ”neljän koplan” lisäksi
Puutarhayhdistyksellä on ollut monia muitakin yhteistyötahoja. Merkittävin
niistä on ollut Turun Seudun Viherpeukalot. Kiinteä yhteistyö syntyi jo siitä,
että Puutarhayhdistyksellä ja Viherpeukaloilla oli kymmeniä yhteisiä jäseniä ja
järjestöillä oli sama puheenjohtajakin vv. 1985-1992. Periaatteessa molempien
järjestöjen jäsenille ilmoitettiin toisen järjestämistä matkoista ja muista
tapahtumista. Viherpeukalot ovat myös osallistuneet perustamisensa jälkeen mm.
kaikkiin Turussa pidettyihin puutarhanäyttelyihin ja ruokamessuihin ja moniin
muihinkin tapahtumiin talkootöillään ja omilla osastoillaan.

Viherpeukalot aloittivat 1900-luvun lopulla yhteistyön
Peltolan siirtolapuutarhan kanssa, minkä seurauksena heidän kerhotalollaan
järjestettiin mm. monia kädentaitokursseja. Myös yhteisiä matkoja järjestettiin
Suomeen ja ulkomaille. Tämä johti lopulta siihen, että Ari ja Helena Honka-Hallila
aloittivat vuosittaisten yhteisten, runsaan viikon kestävien, moniin Euroopan
maihin ulottuvien matkojen järjestämisen vuonna 2005.

Yhteistyötä on tehty muidenkin kuin puutarhajärjestöjen
kanssa. Marttapiiriliiton kanssa oli pieni yhteistyökuvio 1990-luvun alussa,
Martat olivat mm. mukana ensimmäisillä Ruoka-Farma –messuilla esittelemässä
kasvisten käyttöä.

Puutarhayhdistys kokeili v. 1986 myös järjestöjen yhteistyön
tiivistämistä Lounais-Suomen puutarhaneuvostoksi nimetyn organisaation kautta.
Kokeilu kesti vain yhden vuoden, kun sen vetäjälle tuli runsaasti koko Suomen
puutarhamarkkinoita koskevia töitä. Ehkäpä pian olisi taas sopiva hetki
herättää maakunnallinen puutarhaneuvosto, sillä monet yleisjärjestöt kuten
Martat ja 4H –organisaatiot toimivat myös puutarhaharrastuksen parissa ja Turun
seudulla toimii monien valtakunnallisten puutarhajärjestöjen
piiriorganisaatioita tai kerhoja.

Yhteisen
puutarhaperinteen vaaliminen

Yhteiset puutarhanäyttelyt vaikuttivat monella tavalla
siihen, että puutarhajärjestöt aloittivat kiinteän yhteistyön puutarhaperinteen
vaalimiseksi. Ensiksi ne antoivat varoja puutarhaperinnekeskuksen luomiseen ja
hoitoon, toiseksi yhteistyö oli omaksuttu näyttelyissä ja kolmanneksi näyttelyä
varten kerran koottu vanha esineistö suorastaan vaati museointia. Lounais-Suomen
Puutarhayhdistyksen hankkeen kautta saatiin puutarhamuseo ja luotiin perinteen
hoitamista varten oma järjestö, Lounais-Suomen Puutarhaperinneyhdistys, jonka
jäseniksi tulivat näyttelyorganisaatiossa mukana olleet neljä järjestöä ja
Tuorla Kilta.

L-S Puutarhaperinneyhdistys istutti ensimmäiseksi omenien
perinnelajikkeiden näytemaan Tuorlan maille ja alkoi sitten valmistella
puutarhaperinnekeskusta varten lahjoituksena saadun Sipilän talon kunnostusta.
Rakennusperinteen ystävien järjestämässä kuntokartoituskurssissa vuonna 2007 saatiin
selville Sipilän talon kunnon heikot pisteet. Varsinainen kunnostus alkoi
vuonna 2008 ja osoittautui kalliimmaksi kuin alun perin osattiin arvioida.
Sipilän talon kunnostus tulee siis jatkumaan vielä usean vuoden ajan, mikä
oleellisesti hidastaa varsinaisen perinnekeskustoiminnan kehittämistä.

 


Nopeutuva muutosvauhti uhka ja
mahdollisuus

Maailma muuttuu jatkuvasti ja jokaisen organisaation on
osattava mukautua siihen, mikäli haluaa pysyä toimivana ja elävänä.
Muutosvauhti alkoi nopeutua merkittävästi vuosituhannen lähestyessä ja vauhti
tuntuu yhä kiihtyvän: Suomi integroitui Euroopan Unioniin saaden uusia
tuontiuhkia ja vientimahdollisuuksia, avautui muutenkin maailmalle ja saa nykyään
yhä enemmän toivottuja ja vähemmän toivottuja maahan muuttajia. Lisäksi
internetin kautta lähes jokaiseen kotiin tulee uusia mahdollisuuksia ja uhkia.
Näihin ja moniin muihin joutuu myös Lounais-Suomen Puutarhayhdistys varautumaan
ja mukautumaan.

Jäsenkunta uudistuu

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys ei osannut viime
vuosituhannen lopulla uudistaa jäsenistöään ja oli jo lähes kuolon kourissa
ennen, kuin ratkaisu löytyi puutarhaharrastajista. Sitä ennen yhdistystä piti
pinnalla vain yhteistyö toisten järjestöjen kanssa Puutarhan Kevät
–näyttelyissä. Määrällisesti pienempi muutos löytyi uudesta jäsenryhmästä,
viheryrittäjistä, mikä antoi uuden toimintakentän, joka puolestaan tukee oikein
hoidettuna myös vaativaa työtä puutarhaharrastuksen parissa.

Puutarhaharrastus itsessään on jo kokenut nopeita muutoksia
eikä mikään viittaa siihen, että harrastuskenttä olisi asettumasta aloilleen.
Puutarhaharrastus on kasvanut nopeasti, mutta myös muuttunut, ja laadullinen
muutos nopeutuu kaikkein voimakkaimmin. Länsinaapurista näemme, että meillekin
tulee eriytyviä harrastuskenttiä puutarhaharrastuksen sisälle: Näitä varten
syntyy erilaisia kasviryhmiä, missä ruusu-, rhodo-, kärhö-, pelargoni-,
orkidea-, bonsai- ym harrastajat voivat keskenään kehittää omaa harrastustaan.
Tuhannen taalan kysymys on: Voivatko erilaiset pienryhmät muodostaa
Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen sisälle toimivia jaostoja vai solmitaanko
pienryhmien kanssa yhteistyösuhde. Vai jätetäänkö ne huomioimatta ja
keskitytään vain keskiarvoharrastajiin?

Entä mitenkä tulisi suhtautua uussuomalaisiin,
maahanmuuttajiin? Voisiko heistäkin tulla uusia jäseniä tai
yhteistyökumppaneita, vai ovatko ulkopuolelta tulleet liian vaarallisia ja
uhkaavat totuttuja ja turvallisia tapojamme? Yksi afrikkalainen ruokakurssi alle
kymmenelle vanhalle jäsenelle ei tähän antanut vielä minkäänlaista vastausta.

Perinteen vaaliminen
palkitsee – joskus

Uusi tehtäväkenttä Puutarhayhdistykselle on löytynyt myös
vanhasta. Vanhassa puutarhaperinteessä on monia hyviä asioita myös meille ja
ennen kaikkea meidän jälkeemme tuleville. Tähän yhdistys on jo varautunut
paremmin kuin uusien tapojen omaksumiseen. Yhdistyksen
puutarhaperinnekeskushanke loi puutarhamuseon ja pani alulle elävän
puutarhaperinnekeskuksen rakentamisen. Lisäksi mukaan saatiin toisetkin Turun
seudulla toimivat puutarha-alan järjestöt.

Perinteen vaalimisen haaste on kuitenkin suuri. Toiveet
nopeasta edistymisestä karisivat sen jälkeen, kun Tuorlan oppilaitokselta
lahjaksi saatua Sipilän taloa alettiin kunnostaa. Ongelma ratkeaisi nopeasti,
jos jostain saataisiin n. 50 000 euroa. Silloin voitaisiin palkata
ammattimiehiä ja ostaa tarvikkeita ja päästäisiin nopeasti rakentamaan
ympärille perinnetarhat ja sisälle perinnetietokeskus. Tästä unelmoidessa,
voimme muutaman vapaaehtoisen voimin jatkaa talkootöitä hitaaseen tahtiin.

Puutarhaperinteen säilyttämisen ja kehittäminen nykypäivän
ja tulevaisuuden tarpeisiin etenee hitaasti, koska meidän puutarhakulttuuri on
nuorta. Suurin osa vielä 1980-luvulla elinvoimaisista puutarhaviljelmistämme on
joko lopettanut tai hitaasti hiipumassa pois. Eikä ensimmäisen tai toisen
polven puutarhaviljelijä voi ymmärtää, miten ainutlaatuista perinnettä hänen
pieni ja vaatimaton puutarhansa kantaa. Eikä viheralallakaan ole esittää juuri
mitään yli 50 vuotta vanhaa tekniikkaa. Ja harrastajista vain harvalla on
hallinnassaan perinnekartanoa. Silti elinvoimaisen puutarhaperinteen
vaalijoiden ryhmän kokoaminen on hyvä tavoite, jota tulevat sukupolvet osaavat
kiittää, koska silloin nykypäivän tavalliset esineet ja tavat ovat muuttuneet
kadonneen maailman perinnöksi.

Viestintä kehittyy

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys on tiedottanut asioistaan
jäsenille pääasiassa kahdella tavalla eli jäsenkirjeiden ja lehti-ilmoitusten
kautta. Alussa ilmoiteltiin paikallisten sanomalehtien, sitten puutarhalehtien
kautta. 1950-luvun lopulla ilmoituskanavaksi
vakiintui kerran viikossa ilmestyvä Puutarha-Uutiset, joka käytännössä
tavoitti kaikki jäsenet. 1960- ja 1970-luvuilla vakiintui tavaksi lähettää
jäsenille vain jäsenmaksulomake, eikä sitäkään tarvinnut lähettää kuin pienelle
osalle jäsenistä, kun useimmat olivat ainaisjäseniä. Asiaan tuli muutos
1980-luvulla, mutta jäsenkirjeiden tarve pysyi kuitenkin pienenä.

Viestintätarve muuttui kertaheitolla, kun v. 2002 jäseniksi
tulivat puutarhaharrastajat. Sen jälkeen mukaan tulleille viheryrittäjillekään
ei kaikille tule nykyään ammattilaisille tiheimmin ilmestyvää Puutarha &
Kauppa –lehteä. Jäsenkirjeitä lähetetään nykyään (2010-luvulla) 4-5 kappaletta
vuodessa. Paperikirjeiden rinnalle tuli 2000-luvulla sähköpostikirje, joita
lähetettiin vuonna 2010  n. 1/3-osalle
jäsenistä.

Lounais-Suomen Puutarhayhdistys avasi omat kotisivunsa
vuonna 2009. Sivusto on kehittynyt hitaasti eikä  tarjoa vielä riittävästi informaatiota.
Kehittymistä hidastaa se, ettei yhdistyksen piirissä ole riittävästi sisällön
tuottajia, mutta se asia parantunee ajan myötä. Ehkäpä sivuilla voisi antaa
tilaa yksityisille blogien kirjoittajille? Sivujen kuvagalleriaankin voisi
useampi jäsen antaa oman panoksensa.

Valmistautuessaan 100-vuotisjuhliinsa Lounais-Suomen
Puutarhayhdistys julisti jäsenilleen valokuvauskilpailun vuonna 2009. Erilaisia
kuvia saatiinkin runsaasti yli 1000 kpl. Niiden taltioimista varten yhdistys
hankki erillisen muistiyksikön, mihin voi tallentaa kuvat sähköiseen muotoon.
Sen jälkeen siihen on kerätty paljon muitakin kuvia, joita jäsenet voivat
hyödyntää esimerkiksi pitäessään puutarha-aiheisia esityksiä. Kuva-arkisto
tallentaa myös yhdistyksen ja laajemmin koko puutarha-alan historiaa.

Vuoden 2009 valokuvakilpailun voitti Heikki Aalto, jonka yli
600 kuvan ruusukokoelma on mainio lähde lajiketunnistusta ja –esittelyä varten.
Parhaimmista kuvista tehtiin kuvatauluja, jotka esiteltiin suurelle yleisölle
Puutarhan Kevät 2010 –näyttelyssä. Muutamista kuvatauluista tehtiin saman
syksynä ruokamessujen osastolle sisustustauluja, joista osa on jo myyty. Vaikka
vuoden 2011 yleisölle suunnattu valokuvauskilpailu ei tuottanut toivottua
tulosta, niin digikuvauksen yleistyessä se tarjoaa uusia mahdollisuuksia mm.
puutarhataiteen luomiseen.